Rikolliset Osana Kunnan Hallintoa

Kuntarikollisuus

Ainakin 18 Ruotsin kunnassa ovat rikollisverkostot yrittäneet vaikuttaa kunnallisiin päätöksiin, kertoo kysely, jonka Ruotsin Radio2 tilasi.3

Boråsin kunnan turvallisuuspäällikkö Peder Englund kertoo, että hän on vakuuttunut siitä, että rikolliset painostustoimet saivat virkamiehet tekemään toisenlaisia päätöksiä kuin niiden olisi pitänyt olla.4

18 Ruotsin kuntaa raportoi Ekot-ohjelmalle, että ihmiset, joilla on yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen uhkailevat ja painostavat paikallishallinnon työntekijöitä. Näin tapahtuu ainakin

  • Göteborgissa,
  • Södertäljessä,
  • Eskilstunassa,
  • Jönköpingissä,
  • Boråsissa ja
  • Lilla Edetissä.

Pettersson5 toteaa, että Sveriges Radio muuntelee totuutta. He nimittelevät natseja ja islamisteja syyllisiksi.

Voin sanoa suoralla naamalla, että ylivoimaisesti suurin uhka tulee Lähi-idästä eikä tämä tieto perustu mihinkään ennakkoluuloihin vaan kokemukseen …

Viitteet

  1. Alkuperäinen artikkeli
    Kommuner utsätts för påtryckningar från kriminella
    archive.vn/nwLfC

  2. Organiserad Brottslighet: Kriminella gäng utpressar kommuner

  3. Oma kommentti
    Ruotsin valtiollinen radio! Sehän tarkoittaa, että ongelma on ainakin kymmenkertainen kerrottuun nähden.

  4. Oma kommentti

    – Jos turvallisuuspäällikkö tietää, mikä päätöksen olisi pitänyt olla, miksi hän ei itse tee tuota päätöstä?

    Itse näkisin, että poliittisessa päätöksenteossa rikollista painostamistakin pahempi ongelma on laillinen painostaminen. Siinä virkamiehet pakotetaan tekemään kunnan ja kuntalaisten edun vastaisia päätöksiä käyttäen lahjuksina virkapalkkaa ja taloudellisia painostuskeinoja.

    Itsessään juuri se, että puolueet ovat luoneet kuntiin toimivan korruptiojärjestelmän, on tehnyt helpoksi minkä tahansa aktiivisen painostusorganisaaition tunkeutumisen kunnalliseen päätöksentekoon.

    Nyt sitten valitetaan, että valta on siirtymässä pois puolueilta! Ei se valta kuitenkaan poistu ruotsalaisilta toimijoilta mihinkään eikä touhu muutu toisenlaiseksi. Vain puolueiden tilalle tulevat nämä “rikolliset” organisaatiot.

    Puolueet tässä nyt valittavat sitä, että niiden valta on siirtymässä toisille toimijoille. Kun vallan siirtyminen poliittista järjestelmää käyttäen on tehty mahdottomaksi – RuotsiDemokraattien pääsy valtaan on estetty, – kanavoituu kansan tahto näiden “rikollisten” järjestöjen kautta.

    Loppupelissä kansaa ei voi ohittaa!

    Pitäisikö sitten säätää laki, että näiltä “rikollisilta” järjestöiltä kielletään rikollinen toiminta? Itse nuo puolueet ovat aiheuttaneet oman kannatuksensa menettämisen kansan parissa samalla, kun vallan määrä ei ole vähentynyt: Se on siirtymyt vain toisiin käsiin.

    Kun nämä “rikolliset” organisaatiot lopulta ottavat vallan kunnallisessa ja valtiollisessa hallinnossa, ne yksinkertaisesti säätävät lain, joka lopullisesti kieltää korruptoituneen puoluetoiminnan ja siirtävät vallan yksin itselleen.

    Näin lopulta laillisesta tulee laitonta ja laittomasta laillista. – Kansan on syytä varautua myös tämän vaihtoehdon varalle, koska muuten puolueet lyöttäytyvät yhteen rikollisten kanssa vain lisätäkseen valtaa.

    Ins Allah!

  5. Pettersson on alkuperäisen artikkelin kirjoittaja.
    Kirjoittaja: Pettersson