- Mukailema
- Uhland
- Mansikoita ja Mustikoita
Koht’ Alpit vihoittavat,
Kuin lum’ on paennut,
Ja vuoret verhon saavat,
Kun jää on rauennut.
Tää teille, Alppein kansa,
On kaunis kuvaus.
Kuin päässyt kahleistansa
On maanne vapaus.
Kah tuolla Schächen-virtaa,
Kuin juoksee vuoresta.
Se kalliotki murtaa,
Puut vääntää juuresta.
Se tien, kuin kulki sieltä,
Kuohuillaan hautasi
Ja nuorukaisen tieltä
Matkaavan tempasi.
Myös tielle rientää juuri
Nyt toinen vuorilta;
Ei häntä surma suuri,
Ei kuolo kauhista,
Kuin kotka pojan luokse
Hän rientää vaipuvan;
Vie kuololta sen, itse
Sai vanhus kuoleman.
Kuin kuolleena luo rannan
Hän juoksi virrasta,
Niin ääni kaiken kansan
Niin kaikui surusta.
Kuin siirtynyt ois sieltä
Perustus kallion:
“Nyt Tell on mennyt meiltä,
Jo kuollut Telli on!”
Jos paimenena oisin
Mä lumivuorilla,
Tai jos ma souteleisin
Noill’ Urin virroilla.
Niin murheissani luoksen
Mä Tellin rientäisin
Ja kyyneleeni juosten
Noin virren veisaisin:
Nyt oot sä hengetönnä.
Kuin muille turvan toit;
Sä vielä harmaapäänä
Työn urhon tehdä voit.
Sä lapsen hengen säästit
Omallas; — isänmaa,
Jon kahleistansa päästit,
Vapaana kukoistaa.
Se lempi, jonka valta
Sun saatti surmahan,
Se lyömähän sun kerta
Sai maasi sortajan.
Et huollut kuolemasta,
Vaan valmis auttamaan
Sä olit nuoruudesta
Ain’ asti kuolemaan.
Jos aika nuorukaisen,
Jon nyt sä pelastit,
Viel’ ois sinulla, tai sen
Eloo nyt eläisit,
Niin sulta mainetöitä
Nyt toivois isänmaa;
Vaan työtä, jon nyt teit sä,
Ei löydy sulompaa.
Kuin kunniaa jo kyllä
Soi sullen korvihin,
Niin kuolon-huudon vielä
Sä kuulit heikonkin.
Ken kunniaa jo kantaa
Ja eestä hurskaiden
Voi henkens’ uhriks’ antaa, —
On uros vapaiden.
Kuin koston työtä teit sä,
Niin säilyi henkesi;
Nyt vasta armotyössä
Sun hylkäs’ onnesi.
Ei taivas henkeäsi
Maas’ eestä vaatinut,
Sen vasta syytöin lapsi
Oil sulta ansainnut.
Nyt seisoo templi rauhan
Avoinna paikalla,
Joss’ ammuit kerta konnan
Joutsella tarkalla;
Vaan jossa pojan kannoit
Sa kuolon kourista,
Sait, vaikka henkes’ annoit,
Vaan ristin louhista.
Sun työtäs urhollista
On kiitos kaikuva,
Ja maasi pelastusta
Jok’ aika kertova;
Vaan paimen aamuin illoin
Käy kullan-ruskossa,
Ja kuolostasi silloin
Hän laulaa laaksossa.
