Hukkunut

Lapset tupaan juosten ryntää
hätäpäissään huutaen:
“Isä, isä, verkossamme
roikkuu kuollut miekkonen!“

            “Hittojako höpötätte,
            isä siitä kiivastuu
            Muka meidän verkossamme?
            jospa lienee jokin muu?

Vaan, jos tuomarikin tulee
siitä ikiriesan saan,
minkäs teet, no takki ylle
mennäänpä nyt katsomaan

            “Siinähän se, katso itse!”
            Rannassa ja verkoissaan
            ruma ruumis viruu, makaa
            maassa pitkin pituuttaan

Kaamea on miehen kalmo,
sininen ja turvonnut,
liekö syntisraukka tässä
oman itsens’ surmannut?

            Kalastaja liekö turman
            aalloissa nyt löytänyt,
            humalainen saanut surman,
            rosvoko lie pistänyt?

Mitäs tässä mahtaa miesi,
huomaamatta veteen päin
ruumiin hukkuneen hän raahaa
veteen saakka ennättäin

            aaltoin alle lykkää vielä
            työntää, survoo airollaan,
            että ruumis löytäis tiensä
            eteenpäin, luo hautuumaan

Kauan kalmo aaltoin alla
kelluu, pintaan pistäytyin
sitä seuraa miehen katse
kääntyy sitten kotiin päin

            “Kuulkaas, penskat, tulkaa mukaan,
            saatte pian piirakkaa
            siitä, minkä täällä näitte,
            visusti nyt vaietkaa.

Yöllä tuuli taasen yltyi,
joki kiehui, vaahtosi,
päre ukon mökkelössä,
sammui, tuvan pimensi.

            Lapset nukkuu, äiti torkkuu
            ukko makaa sijoillaan
            myrsky ulvoo, mikäs nyt on?
            ikkunaanko hakataan?

“Kuka siellä?” – “Sisään päästä”,
Mikä vaivaa, matkamies?
Yötä myöten miksi kuljet?
Hiisikös toi tänne ties?

            Miten sua auttaa voisin?
            Tääll ei tilaa ollenkaan.
            Sentään varovasti ukko
            raottaapi ikkunaa

Pilven takaa kuu vain loistaa
Mitä kummaa, alaston!
Vesi parrastansa valuu
tyhjät silmät päässä on.

            Kaamea on tuppisuinen
            kumma tuijottaja tää
            turvonneesta ruumiistansa
            ravut roikkuu päältä pään

Ikkunan jo sulki ukko,
tuttu on tuo matkamies,
Kauhuissaan hän manaa, sättii,
häviäis jo, piru ties!

            Mieli järkkyi miekkosen nyt,
            unta ei saa ollenkaan
            Joka yö vain kauhun tuntee,
            jokin oveen koputtaa

Kertoo kansa kaameata
ukosta nyt tarinaa
aina vain se kesken yötä
nousee vierast’ oottamaan

            Jos vain yöllä sää on kurja
            päivällä jo myrskyää
            saapuu mökkiin vieras nurja
            oveen hiljaa koputtaa

  • Aleksandr Sergejevitš Puškin
  • Пушкин, Александр Сергеевич
  • Muuan Runo





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.