Ruotsille Voi Käydä Samoin Kuin Iranille Kävi

Iranista sukujuurta oleva Ruotsin kansalainen, joka kutsuu itseään Y Zandiksi ja joka on julkaissut Youtubeen varoittavan videon Iranista ennen ja jälkeen islamilaisen vallankumouksen. Hän on syntynyt Ruotsissa ja hänen äitinsä Iranissa.

Äiti Pakeni Iranista

Äitini kertoi minulle, että kun hän pakeni Iranin islamistien terrorikauden aikana Ruotsiin 1980-luvun alussa, hän oli iloinen saadessaan ottaa aurinkoa uusissa bikineissä Falkenbergin rannalla ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Äitini kertoi myös, että hän itki ilosta, kun Ruotsin ansiosta sai takaisin ihmisarvonsa ja vapauden olla nainen. Tänään hän seuraa kauhuilla Ruotsin kehitystä.

Kun islamisteista tuli riittävän vahvoja 1970-luvun lopulla, he tarttuivat valtaan voimalla Iranissa. Ensimmäisenä teurastettiin maan herkkäuskoinen kulttuurieliitti,(sitä vastaa nyky-Ruotsissa vasemmistoliberaalit) ja sitten ne, jotka “eivät nähneet islamin tulevan”. Tämä vasemmistoliberaali “kulttuurieliitti”, joka kannusti naisia käyttämään hijabia ja antoi islamisteille tilaa yhteiskunnassa, ymmärsi tapahtumat vasta sitten, kun katastrofi oli tosiasia ja verilöyly oli jo käynnissä.

Periaatteessa kaikkien poliittisten puolueiden kaikki jäsenet teloitettiin ja tapettiin. Kaikki naiset, jotka työskentelivät lakimiehinä, tuomareina, syyttäjinä, niin … heidät varattiin … “yön neidoiksi”.

Ministeri Parsa

Tohtori Parsa, Lähi-idän ensimmäinen naisministeri, lisäksi lääkäri, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan syytettynä “synnin levittämisestä maan päällä ja Jumalan vastustamisesta”. Hänen rikoksensa oli se, että hän oli taistellut naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Viimeisessä kirjeessään vankilasta ennen teloitusta hän kirjoitti lapsilleen:

Olen lääkäri, joten en pelkää kuolemaa. Kuolema on vain hetki ja sitten se on ohi. Olen valmis ottamaan kuoleman vastaan avosylin ennemmin kuin elämään häpeässä pakotettuna käyttämään huntua. En aio kumartaa niitä, jotka odottavat minun ilmaisevan katumukseni viisikymmentä vuotta työstäni miesten ja naisten tasa-arvon puolesta. En suostu käyttämään hijabia ja palaamaan takaisin historian lehdille.

Tämä lääkäri, naistaistelija ja Iranin opetusministeri teloitettiin polttamalla 8. toukokuuta 1980.

Kauhut Jatkuvat

Tämä kauhuhallinto on jatkunut jo yli 40 vuoden ajan. Tästä videosta näet ensin, miltä naiset ja iranilaiset näytivät, silloin kun äitini kasvoi siellä.

Kuinka pitkälle maa olikaan päässyt jo 50 vuotta sitten. Videon toisessa osassa näet, millaiseksi Iran tuli, kun islamistit ottivat vallan ja saivat vanhempani pakenemaan Ruotsiin.

Meidän On Toimittava

Me ruotsalaiset, joilla on iranilainen tausta, tiedämme mitä tapahtuu, jos vaarallisen kehityksen annetaan jatkua Ruotsin islamistumisen myötä.

Vaikka vasemmistoliberaalit kannustavat hijabia ja antavat islamisteille yhä enemmän tilaa, Ruotsin hallinnon kaatamisen perustaa nakerretaan palalta palalta.

Ruotsalaisten naiivisuus maksaa heille maansa, aivan kuten vanhemmillenikin. Iran tuhoutui, koska vasemmistoliberaaliset poliitikkomme “eivät nähneet sen tulevan”. Ihmiset eivät uskoneet sen tapahtuvan, ja mikä tärkeintä, koska islamistit ovat niin julmia ja armottomia, että voisivat tappaa aatteen vuoksi. Vanhempani eivät halunneet tätä tulevaisuutta minulle, joten he päättivät paeta. Ne, jotka eivät onnistuneet pakenemaan, joutuivat valitsemaan täydellisen alistumisen ja kuoleman välillä.

Herää Ruotsi

Ruotsalaiset: herätkää! Ruotsi: herää! Jos luulet, ettei sellaista voisi tapahtua Ruotsissa, olet tuominnut lapsesi ja lapsenlapsesi samaan kohtaloon, mikä kerran tapahtui Iranissa.

Viitteet

  1. Alkuperäinen artikkeli
    Förstörelsen av ett land, det kan hända i Sverige också

  2. Pettersson kommentoi
    katso video, lähetä se poliitikoille ja mielipidejohtajille!
    Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Koraani on muuttumaton, ja
    jos tuomme Lähi-idän tänne, myös saamme Lähi-idän tänne.





1 Comment

  1. Ruotsi on todennäköisesti jo menetetty, mutta Suomi on seuraamassa tätä vaikka kaikki on nähtävillä, kukaan ei tee mitään.
    Sisällis-sota on seuraus, ja niissä ei koskaan käy hyvin.
    Toinen osapuoli taistelee aatteen puolesta, joka on niin syvään juurrutettu heihin, että mitään muuta oikeaa ei ole eikä tule heidän mukaan olemaan.
    Toinen osapuoli, perus-suomalaiset? Tai miksi heitä ikinä kutsutaankaan, taistelevat isänmaastaan ja hengestään.
    Meitä ns. Valkoiseen rotuun kuuluvia on maailmassa vähän noin 10% joten on selvää että pitkällä aikavälillä harhaopit kuten islam valtaavat maailman kuten myös ns. Valkoinen rotu tulee sulautumaan valtaväestöön, muunmuassa islamilaisiin, aasialaisiin jne..
    Olisi kuitenkin mukava , että tämä ei tapahtuisi kansan oikeaa tahtoa vastaan.
    Valitettavasti moni kansalainen ei ymmärrä tätä ja antaa äänensä väärään ryhmään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.