Suomalaisten Esi-Wanhemmat

Muutamia lyhykäisiä tietoja Suomalaisten Esivanhemmista ja heiän entisistä asunto-paikoistansa.1

Ennen Suomen-Niemen Asuttamista

Siihen aikaan, kuin Euroopan nykyisiä valtakuntia ei vielä löytynyt ja Suomen-maa vielä oli Lappalaisten hallussa, asuivat Suomalaisten esivanhemmat itäisemmillä, ja vähän eteläisimmillä mailla, erinomaittain

  • Länsi-puolella Uralin tunturia,
  • Wolga,
  • Kama,
  • Kima,
  • Kolva,
  • Pur,
  • Wim ja
  • Wina

nimisten kymien tienoilla, ja vanhoissa kirjoissa sanotaan, että heillä siihen aikaan oli omat valtakunnat ja Suomen-nientä paljoa suuremmat maat; vaikka heiän valtakuntansa eivät olleet sillä tavalla perustetut, kuin Euroopan nykyset Riikit ja Ruhtinakunnat.

Heiän Waltiansa eli Ruhtinansa olivat sota-aikoina ja yhteisissä kokouksissa taikka käräjissä kansan päämiehet. Nämä ratkasivat heiän keskinäiset riitansa, sakottivat ja rankasivat pahontekiöitä, vastaan-ottivat yhteisiin tarpeisiin maksettavat verot, ja voimassa pitivät, pappien kanssa, heiän Jumalan palveluksensa: muuta erinomaista viran-työtä heillä ehkä ei ollut.

Permalaisten Waltakunta

Suurin ja kuuluisin näistä Suomalaisten entisistä Ruhtinakunnista oli vanha Perma taikka Permalaisten valtakunta, jonka asukkaat kiitetään olleen urholliset sotamiehet, ja yksineuvoisesti varjelleen maansa rajoja vihollisilta.

Perman kansa ei ollut niin ylösvalaisematon ja raaka tavoiltansa, kuin monta muuta Euroopan ja Aasian pohjaisessa päässä siihen aikaan asuvata kansaa. Se oli rikas ja teki vahvasti kauppaa muien kaukaisten kansain kanssa, joilta se sai monta tarpeellista tietoa, ja joien tavat ja elämäkeinot se siinä sivussa oppi tuntemaan.

Permassa löytyi paljon monenkaltaisia metän eläviä, joien nahoista Pernalaiset saivat muilta kansoilta suuret rahat. Niillä oli runsas kalan saalis ja ne meren rannalla asuvat Perman asukkaat saivat merestä valaskaloja ja niitä Mursuiksi mainittavia suuria meren eläviä, joien nahoista rahkeita2 tehään. Mursun hampaat olivat myös Suuressa hinnassa. Permalaisilla oli omassa maassansa suola-vuoria, joista he lohkoivat suoloja, sekä omiksi tarpeiksensa, että muillen kaupataksensa.

Ilman sitä löytyi siellä kulta-, hopea-, vaski- ja rautavuoria. Ja niinkuin Suomalaiset jo kaukaisimmista ajoista asti ovat olleet taitavia rautioita eli seppiä, on myös uskottava, että Permalaiset näistä vuorista sulattivat itsellensä rautaa, vaskea, hopeata ja kultaa, jota heillä sanotaan runsaasti olleen. Näissä vuorissa löytyi myöskin kalliita kiviä, joilla vanhoissa kirjoissa sanotaan että Permialaisten Jumalan kuva oli kaunistettu.

Wanhoissa kirjoissa mainitaan myös että ne pitivät markkinoita ja osasivat tehä olutta.

Ruhtinaskunnat

Että Suomalaisten esivanhemmat jo paljoa ennen Christuksen syntymätä ovat asuneet Wenäjän nykyisen valtakunnan pohjaspäässä on tuttu asia: mutta millonka ne heiltä perustetut pienet Ruhtinakunnat saivat alkunsa, on tietämätön.

Koiran Kuonolaiset

Likipitäin 400 vuotta Christuksen syntymästä siirtyi Aasiasta Eurooppaan outo kansa, jota Chunilaisiksi mainiitiin, ja jotka ehkä on ollut se sama, jota Suomalaisten vanhoissa tarinoissa kututaan Kuontolaisiksi taikka Koiran Kuonolaisiksi, sentähen että sillä oli aivan outo ja ruma muoto. Näitä paeten, siirtyi myös monta muuta kansaa nykyisestä Wenäjän maasta Saksan ja Ungarian maahan, ja se on uskotava että joku osa Suomalaisia niinä aikoina myös pakeni Wolgan ja Kaman tienoilta niille maille, joissa Suomalaiset ja heiän likeisimmät sukulaisensa Wirolaiset nyt asuuvat.

Viikingit

Sitten kuin Ruotin ja Norjan valtakunnat perustettiin, purjehtivat niien asukkaat ja Ruhtinat usein Norjan länsipuolite ja Lapin maan pohjaspäite pitkin Turjan ja Rujan3 merta Permahan, välistä kaupan-tekoon, mutta useimmin sotajoukoilla ryöstämään Permalaisilta tavarata ja hävittämään heiän uhripaikkojansa ja kirkkojansa, joissa paljon kultaa ja hopeata löytyi. Tätä kostaaksensa purjehti Perman Kuninqas Harekki ison sota-joukon, kanssa Ruotin maahan, ja hävitti, ryösti ja poltti sitä vuorostansa. Mutta enimmiten saivat kuitenkin mainitut Permalaisten viholliset voiton; sillä ne tulivat kuin varkaat yöllä Permahan, ja ennenkuin Permalaiset ehtivät kokoontua sotimaan heitä vastaan, kerkesivät heiän vihollisensa jo ryöstää ja purjehtia, pois.

Tätä alkoivat Ruohtalaiset ja Norjalaiset muutamia vuosisatoja jälkeen Christuksen syntymän, tehä ei ainoastansa Permalaisille, mutta myös monelle muulle Euroopan kansalle. Vuonna 1222 sanotaan Norjalaisten viimeisen kerran olleen Permalaisten maata ryöstämässä ja tuoneen sieltä paljon hopea-rahoja ja kalliita nahkoja. Wähää ennen tuli Aasiasta Wenäjän maalle hirmuinen joukko Muukalaista kansaa, jota myös Monkolaisiksi ja Tattarilaisiksi mainittiin. Tämä kansa voitti Wenäjän sen aikaiset Ruhtinat ja vallottivat itellensä myös Permalaisten maan.

Taistelut ja Maan Tavat

Mutta puolen kolmatta sataa vuotta sen jälkeen kukistivat Wenäjän Ruhtinat Muukalaisten vallan ja poisottivat heiltä samalla ajalla itäpuoleisen Perman, jonka länsipuoleinen osa jo enemmän kuin sata vuotta ennen oli pantu Wenäjän vallan alle.

Piispa Stephanus

Jo vuonna 1383 tehtiin Stephanus niminen munkki Permalaisten Pispaksi, ja siitä ajasta asti on Christin uskoa heillen saarnattu. Nykyisinä aikoina asuu niillä tienoilla, joissa Permalaisten ja muien meiän sukulaistemme vanhat asuntopaikat olivat, vielä monta kansaa, joienka kieli on Suomen kielen kanssa sukua, ja joilla on monta samankaltaista tapaa kuin Suomalaisilla pakanan uskon aikaan oli.

Yksi mistä kansoista, jota mainitaan Ostjakiksi, on siirtynyt Aasiaan, Uralin tunturien etelä-puolelle. Se on köyhä, melkein ruokoton, elää kalastamisella ja meren saaliilla, pitää peurakarjaa ja käy sekä kesällä että talvella turkissa ja nahoista valmistetuissa vaatteissa, ikäänkuin Lappalaiset. Pellon viljelystä ei hän harjota, eikä se auttaisi häntä, sillä hänellä on aivan kehno ja kylmä maa.

Sata Peuraa Morsiamesta

Niinkuin Suomalaiset vanhaan aikaan maksoivat morsiammistansa niien Wanhemmillen määrätyn hinnan, niin tekeevät vielä Ostjakit. Rikas morsian maksaa heiän maassansa sata peuraa ja muutamia karhun ja ketun nahkoja. Muutamilla Ostjakilla sanotaan vielä olevan pakanan usko ja useampi vaimo.

Ostjakkilaisilla on myös noitija, pitämyspuita4, uhripaikkoja ja monta turhaa taikaa. Kuin joku Ostjakinmaassa kuolee pannaan hänen viereensä hautaan hänen kirveensä, veihtensä ja tupakka-sarvensa nuusku-tupakkata täynnä. Niin pian kuin hauta on peitetty, tapetaan sen päälle uhriksi kolmet sen kuolleen parasta peuraa, joien valjasvärkit riipustetaan hautaristin päälle, jota vasten myös peurain reet taikka ahkiot kumotaan.

Ostjakit Laulun Ja Runon Kansa

Ostjakin kansa laulaa runoja, sillä on kanteleita eli harppuja, joissa on 30 kieltä. Sitä kiitetään hyväksi vieraita vastaan5, joita se kaikella lailla pytää hyvänä pitää. Ostjakin vaimoväki kirjaa, kätensä ja säärivartensa mustan-pilkkaiseksi, sillä tavalla että se neulan kärellä eli terävällä rautalangan päällä pistelee pieniä reikiä ihoonsa, joihin se sitten hieroo hienoa nokea, josta iho niiltä paikoilta muuttuu pilkaiseksi. Monella muulla kansalla on tämä hullu tapa, jonka kautta se luulee ihonsa muuttuvan koreammaksi.

Wolgan Ja Kaman Rannat

Niillä Wolgan ja Kaman rannoilla tähän aikaan asuvilla Suomalaisten sukulaisilla, joita

  • Morduiniksi,
  • Tscheremissiksi,
  • Woguliksi,
  • Sirjäniksi,
  • Wotjakiksi, ja
  • Permiakiksi

mainitaan, on myös enimmiten samallaiset tavat naimisissa ja hautaamisissa, kuin Ostjakin kansalla: mutta ne ovat kuitenkin enemmän ylösvalaistut, ja paremmin vaatitetut. Moni niistä viljelee ahkerasti maata ja pitää karjaa. Niillä on myös kaupaksi mettä eli hunajata, jota mehiläiset valmistaavat heiän maassansa.

Marit ja Morduinit

Tscheremissin Kansa kuhtuu ihteänsä Maariksi6, mutta Wogulit nimittäävät sitä Pohrin kansaksi. Sillä on kaksi erinomaista juhlaa ajast’ajassa, nimittäin

  1. Kynnön alkajaiset ja
  2. Kekri taikka Keuri.

Kynnön alkajaiset (mainitun kansan kielellä Anga Soaren) pietään kevät-kyntöien alussa ulkona pellolla, johon kylän miehet kokoontuuvat; mutta Kekri syksyllä, koska pellot ovat leikatut.

Tämän kansan vaimot ovat melkein kauniita: niillä on tuohesta tehty sipun7 muotoinen lakki, jonka päällä on pienillä kiiltävillä kivillä ja hopea rahoilla kaunistettu liina-lakki elikkä huntu, josta tauspuolella riippuu kämmenen levyinen tilka taikka lista, jonka päällys on täytetty samallaisilla koreilla.

Naimaton vaimoväki ei piä lakkia eikä muuta myssyä. Miesten ja vaimoin vaatteet omat muuton pian samanlaiset. Waimoväki käy aina housussa ja kesällä ei ole heillä usein muuta vaatetta yllä, kuin housut jalassa ja polviin asti ulottua paita housujen päällä.

Morduinin kansan vaimoväki käy myös housussa, jonka päällä on, polven ala-puolellen ulottua paita eli sarkki, sen päällä umpinainen hame taikka mekko, jonka hihat ovat väljät ja likipitäin kolmen kortterin pituiset. Tämä hame on keski-ruumiilta leveällä tupsupäisellä vyöllä, kiini-vyötetty, ja eestä on se kiinipistetty kahella solella, joista toinen on pieni ja pietään kaulan kohalla, mutta toinen on hyvin suuri ja pietään rinnan päällä. Ilman sitä on heiän rinnoillansa ikäänkuin verkko, johonka on pujetettu sangen paljon kaikellaisia, vaskesta, hopeasta ja punaisista meren-kivistä tehtyjä kaunistuksia, joita myös heiän vaatteillansa runsaasti löytyy.

Viitteet

  1. Alkuperäinen artikkeli.
    Turun Wiikko-Sanomat 01.07.1820

  2. Rahje on nahkaremmi, jolla aisa kiinnitetään hevosen valjaisiin. Sen pitää kestää koko kuorman paino, mutta kuitengin vahingon sattuessa katketa ennen kuin hevonen vahingoittuu tai aisa katkeaa.

  3. Ruija

  4. Pitämyspuu. Mikähän se mahtaa olla?

  5. Vieraanvarainen.

  6. Marilaiset?

  7. Sipuli?





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.