USA:n Presidentinvaalit — Geopoliittinen Näkökulma

USA:n presidentinvaaleissa ei ole enää kyse vain presidentin valinnasta – kyseessä on on täysimittaisen sisällissodan ensimmäinen vaihe.

Sata Vuotta Eliitin Konsensusta

Jopa kysymys “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikka” kuulostaa hyvin epätavalliselta ja yllättävältä. 1930-luvulta lähtien kahden amerikkalaisen pääpuolueen

  • “punaisten”, republikaanit (vanha kunnon puolue – GOP3) ja
  • “sinisten”, demokraatit

näennäinen vastakkainasettelu on perustunut molempien osapuolten yhteiseen näkemykseen politiikasta, ideologiasta ja geopolitiikasta. Yhdysvaltojen poliittinen eliitti oli täydellisen yksimielinen kolmesta seikasta: kapitalismista, liberalismista ja Yhdysvaltojen asemasta länsimaiden tärkeimpänä voimana. Riippumatta siitä, olemmeko tekemisissä “republikaanien” vai “demokraattien” kanssa, voisi olla varma, että heidän näkemyksensä maailmanjärjestyksestä on lähes identtinen

  • globalistinen,
  • liberaali,
  • yksinapainen,
  • atlanttinen ja
  • Amerikka-keskeinen.

Tämä yhteinen näkemys tulee esille Ulkosuhteiden Neuvostossa (CFR)4, joka luotiin Versailles’n sopimuksen tekemisen aikana ensimmäisen maailmansodan seurauksena ja toi yhteen molempien osapuolten edustajat. Neuvoston rooli kasvoi tasaisesti, ja toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli kasvavan globalismin päämaja.

Kylmän sodan alkuvaiheessa CFR antoi järjestelmien lähentyä Neuvostoliittoon yhteisten arvojen5 pohjalta. Mutta sosialistisen leirin jyrkän heikkenemisen ja Gorbatšovin petoksen vuoksi “lähentyminen” tuli tarpeettomaksi, ja globaalin maailman rakentaminen oli enää yhden napan – kylmän sodan voittajan – käsissä.

1990-luvun alku oli kunnian hetki globalisteille ja itse CFR:lle. Siitä lähtien amerikkalaisten eliittien yksimielisyys puoluekohtaisuudesta riippumatta vahvistui edelleen ja Bill Clintonin, George W. Bushin tai Barack Obaman politiikka – ainakin ulkopolitiikan pääkysymyksissä ja uskollisuudessa globalismin asialistalle – olivat käytännössä samat.

  • Republikaanien osalta uuskonservatiivit ottivat käyttöön globalistien “oikeanpuoleisen” laidan, jota aikaisemmin edustivat pääasiassa demokraatit,
  • jotka puolestaan syrjäyttivät paleokonservatiivit 1980-luvulta lähtien, eli ne republikaanit, jotka noudattivat eristäytymisen politiikkaa ja pysyivät uskollisina konservatiivisille arvoille, mikä oli ominaista republikaanipuolueelle 1900-vuosisadan alussa ja aikaisemmin Amerikan historiassa.

Kyllä, demokraateilla ja republikaaneilla oli erimielisyyksiä veropolitiikassa, lääketieteessä ja vakuutuksessa (täällä demokraatit olivat taloudellisesti vasemmistolaisia ja republikaanit oikeistolaisia), mutta tämä kaikki oli kuitenkin saman mallin puitteissa käyty kiista. Se ei vaikuttanut sisäpolitiikan asetelmiin, puhumattakaan ulkopolitiikasta. Toisin sanoen Yhdysvaltain vaaleilla ei ollut geopoliittista merkitystä, joten sellaista sanayhdistelmää kuin “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikka” ei silloin käytetty sen merkityksettömyyden ja tyhjyyden vuoksi.

Trump Rikkoo Konsensuksen

Kaikki muuttui vuonna 2016, jolloin Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump tuli yllättäen valtaan. Itse Amerikassa hänen valintansa oli jotain aivan poikkeuksellista. Trumpin koko kampanjaohjelma perustui globalismin ja hallitsevan amerikkalaisen eliitin kritiikkiin. Toisin sanoen Trump heitti suoran haasteen molemminpuoliselle konsensukselle, mukaan lukien oman puolueensa uuskonservatiivisen siiven republikaanit – ja – voitti. Trumpin 4:n vuoden presidenttikausi osoitti odotetusti, että on yksinkertaisesti mahdotonta rakentaa Yhdysvaltojen politiikka täysin uuteen malliin ja Trumpin oli tehtävä monia kompromisseja – mukaan lukien uuskonservatiivisen John Boltonin nimittäminen kansallisen turvallisuuden6 neuvonantajaksi. Silti, kaikkien odotusten vastaisesti, hän yritti noudattaa omaa linjaansa, ainakin osittain, mikä sai globalistit lopullisesti raivoihinsa.

Seurauksena oli, että Trump muutti dramaattisesti kahden suurimman amerikkalaisen puolueen suhdetta. Hänen kaudellaan republikaanit ovat palanneet osittain amerikkalaisen nationalismin kannattajaksi, joka oli luonnollista GOP:n alkupuolella. Niiltä ajoilta ovat kotoisin iskulauseet “Amerikka ensin!”7 tai “Teemme Amerikasta jälleen suuren!”8 Seurauksena oli demokraattien täydellinen radikalisoituminen; alkuna oli Trumpin ja Hillary Clintonin vastakkainasettelu ja seurauksena todellinen sota Trumppia vastaan ja kaikkia häntä tukevia vastaan – politiikka, ideologia, tiedotusvälineet, talous ja niin edelleen.

Neljän vuoden aikana tämä sota ei taunnut hetkeksikään, ja tänään – uusien vaalien aattona – se on saavuttanut uuden huippunsa, joka ilmenee lustration,

  • sosiaalisen järjestelmän laajana epävakauttamisena
  • äärielementtien kapinointina Yhdysvaltain suurimmissa kaupungeissa (demokraattisen puolueen Trumpin vastaisten voimien l’hes avoimella tuella),
  • Trumpin ja hänen kannattajiensa demonisoimisena, joka Bidenin voittaessa tapauksessa johtaa pahaan hämmennykseen riippumatta siitä, missä virassa kukin on
  • fasismin syytöksinä Trumpia ja kaikkia Amerikan nationalisteja kohtaan,
  • yrityksinä saada Trump näyttämään ulkoisten voimien – pääasiassa Putinin jne. – edustajana.

Tällainen katkeruus puolueiden välisessä vastakkainasettelussa, jossa osa republikaaneista itsestään – ensisijaisesti uuskonservatiivit (kuten uuskonservatiivien pääideologi Bill Kristol) – vastustivat Trumpia, johti koko amerikkalaisen yhteiskunnan jyrkkään polarisaatioon. Ja tänään, syksyllä 2020, – meneillään olevan korona-epidemian ja siihen liittyvien sosiaalisten ja taloudellisten seurausten taustaa vasten nähtynä – vaalikilpailu on jotain aivan erilaista mitä se on ollut Yhdysvaltain historian vimeisen 100 vuoden aikana – alkaen Versailles’ista ja Woodrow Wilsonin 14 kohdan Globalistisesta agendasta ja CFR:n perustamisesta.

1990-luku: Hetki Kunniaa Globalisteille

Tietenkään se ei ollut Donald Trump, joka henkilökohtaisesti olisi rikkonut amerikkalaisen eliitin yksimielisyyden globalismista ja saattanut Yhdysvallat täysimittaisen sisällissodan partaalle. Trumpista on vain oire syvistä geopoliittisista prosesseista 2000-luvun alusta lähtien.

1990-luvulla globalismi saavutti huippunsa, Neuvostoliiton leiri oli raunioina, Yhdysvaltojen suorat edustajat olivat vallassa Venäjän johdossa, ja Kiina oli juuri alkanut tottelevaisesti kopioida kapitalistista järjestelmää. Tämä loi illuusio edessä odottavasta “historian lopusta”9. Globalisaatiota vastustivat avoimesti vain islamilaisen fundamentalismin ekstraterritoriaaliset rakenteet, joita puolestaan valvoivat CIA:n ja Yhdysvaltojen liittolaiset Saudi-Arabiasta ja muista Persianlahden maista, sekä muutama “roistovaltio”, kuten shiia-Iran ja edelleen kommunistinen Pohjois-Korea, joka ei itsessään edustanut suurta vaaraa. Näytti siltä, että globalismin hallitseminen oli täydellistä, liberalismi pysyi ainoana ideologiana, joka alisti kaikkia yhteiskuntia, ja kapitalismi oli ainoa talousjärjestelmä.

Oli jäljellä enää yksi askel ennen maailmanhallituksen lopullista julistamista – ja tämä on aina ollut globalistien ja erityisesti CFR:n tavoite.

Ensimmäiset Merkit Moninapaisuudesta

Mutta 2000-luvun alun jälkeen jokin on mennyt pieleen. Putinin myötä Venäjän hajoaminen ja rappeutuminen pysähtyi, mikä olisi ollut ehdoton edellytys globalistien lopulliselle voitolle. Matkalla kohti itsemääräämisoikeutta Venäjä on matkustanut tämän 20 vuoden aikana pitkän matkan ja siitä on tullut yksi maailmanpolitiikan tärkeimmistä pylväistä, silti pienempi tekijä kuin Neuvostoliiton ja sosialistisen leirin valta oli, mutta ei enää lännen alistuva orja, kuten se oli 1990-luvulla.

Saman aikaisesti tämän kanssa Kiina, aseistettuna talouden vapauttamisella, säilytti poliittisen vallan kommunistisen puolueen käsissä ja näin vältti Neuvostoliiton kohtalon, romahduksen, kaaoksen, liberaalien standardien mukaisen “demokratisoitumisen”, ja siitä tuli vähitellen suurin taloudellinen valta, joka on verrattavissa Yhdysvaltoihin. Toisin sanoen, edellytykset moninapaiselle maailmanjärjestykselle olivat olemassa. Nyt lännen (Yhdysvaltojen ja Nato-maiden) lisäksi on vielä ainakin kaksi varsin painavaa ja merkittävää napaa: Putinin Venäjä ja Kiina. Ja mitä pidemmälle mentiin, sitä selvemmin syntyi tämä vaihtoehtoinen maailmanjärjestys, jossa liberaalin globalistisen lännen ohella myös muuntyyppiset sivilisaatiot, jotka perustuvat jatkuvasti vahventuviin napoihin – kommunistinen Kiina ja konservatiivinen Venäjä – tulivat yhä enemmän tunnetuksi.

Kapitalismin ja liberalismin elementit ovat läsnä molemmissa maissa. Tämä ei ole vielä varteen otettava ideologinen vaihtoehto, ei vastahegemonia10, mutta tämä kuitenkin on jo jotain. 2000-luvulla maailma ei enää ole yksiselitteisesti yksinapainen, siitä on tullut moninapainen. Globalismi alkoi jähmettyä, harhautua suunnitellulta liikeradaltaan. Saman aikaisesti juopa Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan välillä lisääntyi. Lisäksi lännessä alkoi oikean ja vasemman siiven populismin nousu, joka perustui kasvavaan tyytymättömyyteen yhteiskuntaa ja liberaalia globalistista eliitin hegemoniaa vastaan.

Islamilainen maailma ei myöskään lopettanut taistelua omien arvojensa puolesta, mutta on kuitenkin lakannut olemasta tiukasti identifioitunut fundamentalistiseksi (tavalla tai toisella globalistien hallitsema tilanne) ja alkanut saada yhä selvempiä geopoliittisia muotoja –

  • Shiismin lisääntyminen Lähi-idässä (Iran, Irak, Libanon, osittain Syyria),
  • Erdoganin sunni-Turkin itsenäisyyden kasvu jopa ristiriidan asteelle Yhdysvaltojen ja Naton kanssa,
  • Persianlahden maiden liikehdintä lännen ja muiden valtakeskusten (Venäjä, Kiina) jne, välillä.

Trumpin Valinta: Suuri Käänne

Yhdysvaltain vuoden 2016 vaalit, jotka Donald Trump voitti, käytiin juuri tässä geopoliittisessa tilanteessa: globalismi oli vakavassa kriisissä ja tämä oli myös hallitsevan globaalin eliitin kriisi.

Samaan aikaan liberaalin konsensuksen eteen nousi uusi voima – se osa amerikkalaista yhteiskuntaa, joka ei halunnut identifioida itseään hallitsevaan globalistiseen eliittiin. Trumpin valinta oli epäluottamuslause globalisaation strategialle – paitsi demokraattiselle myös republikaaniselle. Tämä jakautuminen paljasti halkeaman yksipolaarisen maailman linnoituksessa, globalisaation päämajassa.

Tuo halveksuttu hiljainen enemmistö, deplorables11, ilmestyi. Trumpista on tullut amerikkalaisen populismin nousun symboli. Joten todellisten vaihtoehtojen politiikka on tullut takaisin Yhdysvaltoihin. Se ilmeni ideologisina kiistoina, perumiskulttuurina12, BLM:nä, Amerikan historiallisten muistomerkkien tuhoamisena ja näistä tuli symboli kansakunnan syvällisestä jakautumisesta, kun kyse on perustavanlaatuisimmista kysymyksistä.

Konsensus on romahtanut. Tästä eteenpäin eliitti ja rahvas, globalistit ja patriootit, demokraatit ja republikaanit, edistykselliset ja konservatiivit ovat kasvaneet täysimittaisiksi ja itsenäisiksi politiikan pylväiksi13 – jokainen omilla vaihtoehtoisilla strategioillaan, ohjelmillaan, näkemyksillään, arvioinneillaan ja arvojärjestelmillään. Trump räjäytti Amerikan, hajotti eliittikonsensuksen ja ohjasi globalisaation pois raiteiltaan.

Tietenkään Trump ei tehnyt kaikkea tätä yksin. Mutta rohkeasti hän, ehkä epätyypillisen konservatiivisen ja antiglobalistisen Steve Bannonin ideologisen vaikutuksen alaisena,14 ylitti hallitsevan liberaalin keskustelun ja kirjoitti uuden sivun amerikkalaisiin poliittisiin tarinoihin. Tällä sivulla näemme selvästi kaavan: “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikka”.

Vaalit 2020: Kaikki Pelissä

Marraskuun 2020 vaalien tuloksen mukaan määräytyy:

  • Maailmanjärjestyksen arkkitehtuuri.
    Trump: siirtyminen nationalismiin ja tosiasialliseen moninapaisuuteen.
    Biden: globalisaation tuskan jatkuminen.
  • Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen geopoliittinen strategia.
    Trump: Amerikka ensin,
    Biden: epätoivoinen ponnistus kohti maailmanhallitusta.
  • Naton kohtalo
    Trump: Naton purkaminen niin, että Yhdysvaltojen kansallinen etu tulee huomioon otetuksi – tällä kertaa valtiona eikä yleisenä globalisaation tukikohtana.
    Biden: Atlanttisen blokin säilyttäminen ylikansallisen liberaalin eliitin välineenä.
  • Hallitseva ideologia
    Trump: Oikeistolainen konservatismi ja amerikkalainen nationalismi.
    Biden: Vasemmistoliberaali globalismi, amerikkalaisen identiteetin lopullinen poistaminen.
  • Demokraattien ja republikaanien polarisoituminen.
    Trump: GOP:n15 paleo-konservatiivisuuden jatkuva kasvu.
    Biden: Paluu kaksipuolue-konsensukseen. Uuskonservatiivien vaikutusvallan lisääntyminen GOP:ssa.
  • Perustuslain toisen lisäyksen kohtalo.
    Trump: Säilyttäminen.
    Biden: Kumoaminen.

Kohtalon hetket ovat käsillä. Terveydenhuollon tulevaisuus, Trumpin muuri ja jopa suhteet Venäjään, Kiinaan ja Iraniin ovat nyt toissijaisia. Yhdysvallat on niin syvästi ja perin pohjin jakautunut, että nyt on kyse selviämisestä. Selviääkö valtio ehjin nahoin näistä vaaleista. Tällä kertaa demokraattien ja republikaanien, Bidenin ja Trumpin, taistelu on kahden aggressiivisesti toinen toistaan vastustavan yhteiskunnan välinen taistelu; ei mikään merkityksetön spektaakkeli. Sen tuloksilla on perustan laatuinen vaikutus tulevaisuuteen. Amerikka on tullut viimeiselle rajalle. Olipa vaalien tulos mikä tahansa, Yhdysvallat ei koskaan enää ole sama. Jotain on muuttunut peruuttamattomasti.

Siksi puhumme “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikasta”, ja siksi se on niin tärkeä. Yhdysvaltojen kohtalo on monin tavoin koko modernin maailman kohtalo.

Sisävaltioiden Ilmiö

Sisävaltio-käsite16 on merkittävin geopoliittinen teoria Mackinderin jälkeen.17 Se asettaa vastakkain kaksi sivilisaatiota “Sisävallat” ja “Merivallat”. Sekä Mackinder itse että erityisesti Carl Schmitt, joka kehitti ideoitaan ja intuitiotaan, havaitsi näiden kahden erilaisen sivilisaation vastakkainasettelun.

“Meren sivilisaatio” edustaa laajentumista, kauppaa, siirtomaita sekä myös “edistystä”, “teknologiaa”, jatkuvia muutoksia yhteiskunnassa ja sen rakenteissa. Nämä heijastavat juuri valtameren erittäin joustavaa elementtiä18.

Se on sivilisaatio,

  • jolla ei ole juuria,
  • joka on liikkuva,
  • joka on muuttuva,
  • joka on “paimentolaiskansan kaltainen”19.

“Maan sivilisaatio”, päinvastoin, liittyy konservatiivisuuteen, pysyvyyteen, identiteettiin, vakauteen, yleiseen meritokratiaan ja muuttumattomiin arvoihin, juuriin perustuvaan kulttuuriin, vakiintuneisuuteen.

Siten maan sivilisaatio saa merkityksen myös sivilisaationa – se ei ole vain fyysinen alue, mahdollisimman kaukana rannoista ja merialueista, vaan myös konservatiivisen identiteetin kehys – vahvojen historiallisten juurien alue; alue, jolla henkilön identiteetillä on suurin merkitys.

Soveltamalla tätä geopolitiikkaa Yhdysvaltojen nykyiseen rakenteeseen, kuva kirkastuu hämmästyttävän selkeäksi. Yhdysvaltojen erityisominaisuus on, että maa sijaitsee kahden valtameren välissä, Atlantin ja Tyynen valtameren välisellä alueella. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloilla ei ole niin yksiselitteistä keskuksen siirtymisestä johonkin olemassa olevaan napaan. Vaikka Yhdysvaltojen historia alkoi itärannikolta ja siirtyi vähitellen länteen, tänään, jossain määrin, molemmat rannikkoalueet [erikseen] ovat riittävän kehittyneitä ja kanta vahvaa “meren sivilisaation” kahta aluetta.

Osavaltiot Ja Vaalien Geopolitiikka

Ja sitten alkaa mielenkiintoisin osuus.

Jos otamme osavaltioiden poliittisen kartan ja väritämme sen kahden pääpuolueen väreillä sen mukaan, minkä puolueen kuvernööri ja mikä puolue hallitsee osavaltiota, niin saamme kolme vyöhykettä

  • Itärannikko on sinistä, suuret pääkaupunkiseudut ovat keskittyneet tähän ja vastaavasti demokraatit hallitsevat;
  • Yhdysvaltojen keskiosa – “ylilentovyöhyke”, teollisuus- ja maatalousvyöhyke (mukaan lukien “yksikerroksinen Amerikka”) eli sisämaa itsessään [“Maan sivilisaatio”], on väriltään melkein kokonaan punainen (republikaanien vaikutusalue);
  • Länsirannikko on jälleen megakaupunkeja, korkean teknologian keskuksia ja vastaavasti edustaa demokraattien sinistä väriä.

Tervetuloa takaisin klassisen geopolitiikan, manneralueiden välisen suuren taistelun geopolitiikan pariin.

Vuonna 2020 USA ei muodostu pelkästään monesta erillisestä vyöhykkeestä vaan myös kahdesta sivilisaatiovyöhykkeestä: Keskimaan-Sydänalueesta ja kahdesta rannikkoalueesta. Rannikkoalueet edustavat jokseenkin samaa sosio-poliittista järjestelmää, joka eroaa jyrkästi Keskimaasta. Rannikkoalueet ovat demokraattien alue. Siellä ovat aktiivisimpien BLM:n, LGBT+:n, feminismin ja vasemmistolaisuuden (terroristiset Antifa-ryhmät) mielenosoitukset, jotka ovat mukana demokraattien vaalikampanjassa Bidenin puolesta ja Trumpia vastaan.

Ennen Trumpia näytti siltä, että Yhdysvallat koostui vain rannikkoalueista. Vasta Trump antoi äänen Amerikan Sydänmaalle. Sen seurauksena Yhdysvaltain punainen alue aktivoitui ja tuli mukaan politiikkaan toimintaan. Trump on tämän “toisen Amerikan” presidentti, joka ei käytännössä ole ollenkaan edustettuna poliittisessa eliitissä ja jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä globalistien asialistan kanssa. Tämä on pienten kaupunkien, kristittyjen yhteisöjen ja lahkojen, maatilojen ja suurten teollisuuskeskusten Amerikka, joka on tuhoutunut, kun teollisuus ulkoistettu alueille, joilla on halvempaa työvoimaa. Sydänmaa on autio ja tyhjä.

Sydänmaalla asuu hylätty, pettynyt, unohdettu ja nöyryytetty Amerikka. Se on näiden ihmisten kotimaa ja siellä asuvat epäonnistujaraukat, tosiamerikkalaiset alkuperäiskansat, ihmiset, joilla on juuret ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Ja tämä Sydänmaa-Amerikka on häviämässä nopeasti, ja se on ympäröivien rannikkoalueiden piirittämä.20

Amerikan Sydänmaan Ideologia: Vanha Demokratia

On merkittävää, että amerikkalaiset itse löysivät äskettäin tämän omaa maataan koskevan geopoliittisen ulottuvuuden. Tässä mielessä aloite kokonaisen Talouskehitysinstituutin21 luomisesta, joka keskittyy suunnitelmiin elvyttää pienkaupungit, pikkukaupungit ja teollisuuskeskukset Yhdysvaltojen sydämessä, on merkittävä. Instituutin nimi puhuu puolestaan “Heartland forward!”, “Sydänmaa eteenpäin!” Pohjimmiltaan tämä on geopoliittinen ja geoekonominen tulkinta Trumpin iskulauseesta “Tehkäämme Amerikka jälleen suureksi!”

Konservatiivisessan “American Affairs” -lehdessä22 poliittinen analyytikko Joel Kotkin kirjoittaa artikkelin “The Heartland’s Revival”, joka on omistettu samalle teemalle: “Sydänmaan nousu”. Ja vaikka J. Kotkin ei ole vielä tullut johtopäätökseen, että “punaiset valtiot” edustavat itse asiassa kokonaan eri sivilisaatiota kuin rannikkoalueet, hän kuitenkin on lähellä tätä johtopäätöstä – käytännönläheisemmästä ja talouspainotteisemmasta näkökulmasta.

Yhdysvaltojen keskiosa on hyvin erityinen alue, jonka väestöä hallitsevat “vanhan Amerikan” paradigmat, joissa vallitsee “vanha demokratia”, “vanha individualismi” ja “vanha vapauskäsitys”. Tällä arvojärjestelmällä ei ole mitään tekemistä muukalaisvihan, rasismin, rotuerottelun tai minkään muun halventavan nimityksen kanssa, jolla ylimieliset älymystöt ja pääkaupunkiseudun toimittajat ja kansalliset mediat yleensä kuvaavat tavallisia amerikkalaisia.

Tämä on Amerikka kaikilla erityispiirteillään, mutta se entinen Amerikka: perinteinen, hieman jäädytetty näkemys “perustajaisien”23 alkuperäisestä tahdosta koskien yksilönvapauksia. Se on selkeimmin edustettuna amish-lahkossa, joka pukeutuu edelleen 1700-luvun tyyliin, tai Utah-mormonien keskuudessa, joka tunnustaa groteskin mutta puhtaasti amerikkalaisen kultin, joka muistuttaa “kristinuskoa” vain hyvin kaukaisesti. Tässä vanhassa Amerikassa ihminen voi uskoa mihin tahansa, sanoa ja ajatella mitä tahansa.

Tämä on amerikkalaisen pragmatismin alkuperä – mikään ei voi rajoittaa takijää tai kohdetta, ja kaikki niiden väliset suhteet selkiytyvät vain reilun toiminnan tuloksena. Ja edelleen, tällaisella toiminnalla on yksi kriteeri – se joko toimii tai ei toimi. Ja siinä kaikki. Kukaan ei voi sanella “vanhalle liberaalille” mitä ihmisen pitäisi ajatella, puhua tai kirjoittaa. Poliittisella korrektiudella ei ole tässä kulttuurissa mitään tekemistä. Olennaista on vain, että ilmaiset selkeästi ajatuksesi, joka voi teoriassa olla aivan mitä haluat. Tämä vapaus mihin tahansa, kirjaimellisesti mihin tahansa, on “amerikkalaisen unelman” ydin.

Perustuslain Muutos: Vapauden Ja Arvokkuuden Puolustaminen Aseellisesti

American Heartlandilla on muutakin omaa kuin vain taloustiede ja sosiologia. Sillä on oma ideologia. Tämä on alkuperäisten intiaanien ideologia. Lisäksi se on republikaanisempi, osittain Euroopan vastainen (etenkin brittejä vastaan), jossa tunnustetaan oikeuksien tasa-arvo ja vapauksien loukkaamattomuus. Ja tämä lainsäädännöllinen individualismi ilmenee oikeutena vapaasti omistaa ja kantaa aseita. Perustuslain toinen lisäys on yhteenveto tällaisen “punaisen” GOP:n värin merkityksestä, Amerikan koko ideologiasta. “En koske sinun omaisuuteesi, mutta et sinäkään koske minun omaisuuteeni.” Tämä antaa perustelun veitselle, pistoolille, kiväärille, mutta jopa rynnäkkökiväärille tai konekiväärille. Tämä ei koske vain aineellisia asioita – se koskee myös uskomuksia ja ajattelutapoja sekä vapaita poliittisia valintoja ja itsetuntoa.

Mutta rannikkoalueet, “meren sivilisaation” amerikkalaiset alueet, siniset valtiot ovat tunkeutuneet tähän. Tällaisella “vanhalla demokratialla”, tällaisella “individualismilla” tai tällaisella “vapaudella” ei ole mitään tekemistä poliittisen korrektiuden, suvaitsemattomuuden, aggressiivisemman peruutuskulttuurin, sisällissodan sankareiden muistomerkkien purkamisen, mustien amerikkalaisten jalkojen suutelemisen, transsukupuolisuuden tai kehon positiivisten kummajaisten kanssa. “Meren sivilisaatio” näkee “vanhan Amerikan” joukoksi epäonnistujia24 “fasisti sikoja” ja “ali-ihmisiä”. New Yorkissa, Seattlessa, Los Angelesissa ja San Franciscossa olemme tekemisissä kokonaan toisen Amerikan kanssa: liberaalien, globalistien, postmodernististen professoreiden, perversioiden ja loukkaavaa pakkoateismia kannattavien “sinisten amerikkalaisten” kanssa. He hävittävät sallitulta vyöhykkeltä pois kaiken, joka muistuttaa uskonnosta, perheestä tai perinteistä.

Maanosien Suuri Sota Yhdysvaltojen Sisällä: Loppu On Lähellä

Nämä kaksi Amerikkaa – maan Amerikka ja meren Amerikka – ovat yhdistyneet tänään sovittamattomassa taistelussa oman presidenttinsä puolesta. Sekä demokraatit että republikaanit eivät selvästikään aio tunnustaa voittajaa, jos hän tulee vastakkaisesta leiristä. Biden on vakuuttunut siitä, että Trump “on jo väärentänyt vaalien tuloksia” ja hänen “ystävänsä” Putin on “jo puuttunut niihin” GRU:n, Novitšokin, Olga-peikkojen ja muiden “Venäjän propagandan” moninapaisten ekosysteemien avulla. Näin ollen demokraatit eivät aio tunnustaa Trumpin voittoa. Tämä ei ole voitto, vaan väärennös.

Lähes samaa ajavat myös tiukkapipoisimmat republikaanit. Demokraatit käyttävät vaalikampanjassa laittomia menetelmiä – itse asiassa Yhdysvalloissa on käynnissä “värivallankumous”, joka kohdistuu Trumpia ja hänen hallintoa vastaan. Ja sen järjestäjät toimivat täysin avoimesti. Merkittävimmät globalistit ja Trumpin vastustajat George Soros, Bill Gates ja muut ovat “uuden demokratian” fanaatikkoja, tämän amerikkalaisen “merisivilisaation” kirkkaimpia ja johdonmukaisimpia edustajia. Tästä syytä republikaanit ovat valmiita menemään loppuun saakka, katsomaan kortit, varsinkin, koska demokraattien katkeruus viimeisten 4 vuoden aikana Trumpia ja hänen nimittämiään virkamiehiä kohtaan on niin suuri, että jos Biden pääsee Valkoiseen taloon, alkaa poliittinen sorto merkittävää osaa amerikkalaisia instituutioita vastaan – ainakin kaikkia Trumpin nimittämiä henkilöitä vastaan – tulee olemaan ennennäkemättömän laaja.

Tällä tavalla amerikkalainen suklaakeksi hajoaa aivan silmiemme edessä – halkeamat ovat ne rintamalinjat, jotka jakavat kansan, kun sisällissota alkaa.

Enää ei ole kyse vain vaalikampanjasta – tämä on täysimittaisen sisällissodan ensimmäinen vaihe. Tässä sodassa törmää toisiinsa

  • kaksi Amerikkaa
  • kaksi ideologiaa,
  • kaksi demokratiaa,
  • kaksi vapautta,
  • kaksi identiteettiä,
  • kaksi toisensa poissulkevaa arvojärjestelmää,
  • kaksi poliitikkoa,
  • kaksi taloutta
  • ja kaksi geopolitiikkaa.

Jos ymmärtäisimme nyt, kuinka tärkeä “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikka” on, maailma pidättäisi hengitystään eikä ajattelisi mitään muuta – mukaan lukien Covid-19-pandemia tai paikalliset sodat, konfliktit ja katastrofit. On kyse historiallisesta tapahtumasta, koko ihmiskunnan tulevaisuuden kohtalonhetkistä, kyseessä on nimen omaan “Yhdysvaltain vaalien geopolitiikka” – Amerikan sotanäyttämö mantereiden välisessä sodassa. Taistelu, jossa vastakkain ovat Amerikan Sydänmaa ja Amerikan Rannikkomaa.

Viitteet

  1. Alkuperäinen kirjoittaja
    Alexander Dugin

  2. Alkuperäinen artikkeli
    Geopolitics of American elections
    Sama ArchiveOrg’ssa
    Sama ArchiveIs:ssä

  3. Great Old Party – GOP

  4. Council on Foreign Relations – CFR

  5. common Enlightenment values

  6. National Security Advisor

  7. America first!

  8. Let’s make America great again!

  9. “end of history” (F. Fukuyama )

  10. according to Gramsci

  11. From under the thickness of contempt they appeared – the deplorables, silent majority, dispossessed majority (W. Robertson).

  12. cancel culture

  13. Oma kommentti.

    Globaali moninapaisuus on yksi ilmentymä globaalisti tapahtuvan [moni]moninapaisuuden noususta: moninapaistuminen tapahtuu kaikilla tasoilla saman aikaisesti, niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa.

    • USA hajoaa saman aikaisesti monessa ulottuvuudessa kahteen osaan. – Siellä on historiallisena traditiona kaksipuoluejärjestelmä, siis tapahtuu jako kahteen.
    • Valtiot moninapaistuvat sisäisesti.
    • Keski-Euroopan valtiot hajaantuvat pieniin klaanien hallitsemiin kaupunkeihin ja kaupunginosiin. – Täällä on historiallisena traditiona Eurooppalainen minivaltioista, pienistä kuningaskunnista muodostuva alueellinen hallinto,siis tapahtuu jako klaaneihin.
    • Entä sitten pohjoismaat. – Luonnonolosuhteista johtuen täältä puuttuvat resurssit minivaltioiden ylläpitämiseen.
    • Mikä on Suomen perinteinen hallintomalli? Nouseeko kuningas Kaleva pohjolan hallitsijaksi?

  14. joka on harvinainen tapaus amerikkalaisessa älymystöstä. Hän tuntee eurooppalaisen konservatiivisuuden ja jopa Guenonin ja Evolan perinteet

  15. Great Old Party – GOP

  16. Heartland

  17. The most important concept of geopolitics since the era of Mackinder, the founder of this discipline, is “Heartland”. It stands for the core of the “Land Power” civilization opposed to the “Sea Power” civilization.

    Both Mackinder himself and especially Carl Schmitt, who developed his ideas and intuition, involved the confrontation between two types of civilizations, and not just the strategic disposition of forces in a geographical context.

  18. the liquid society of Z. Bauman.

  19. It is a civilization without roots, mobile, moving, “nomadic”.

  20. Oma kommentti.

    Meren sivilisaatio käyttää hyväksi toisten ihmisten, mielellään kaukaisissa siirtomaissa asuvien, tuotantoa ja imee veren. Keinot vaihtelevat aikakauden mukaan. Ennen voitto tehtiin sotimalla, nyt “reilulla kauppalla”. Sivilisaatio ei kysy onko oletko amerikkalainen tai kuulutko meihin. Se kysyy vain voimmeko ottaa vielä enemmän.

    Amerikan sydänmaasta on tullut rannikon osavaltioiden siirtomaa, joka imetään tyhjiin.

    Venäjä on tunnuskuvallisesti “Sisämaan valtio” ja on se luonnollisella tavalla “Meren ihmisten” vihollinen. – Tosin Venäjän pääkaupunki siirtyy aika-ajoin rannikolta, Pietarista, sisämaahan, Moskovaan. Ovatko nämä siirtymät sidoksissa suurempiin geopoliittisiin siirtymiin.

    Entä Kiina. Tuleeko aika, jolloin maa jakautuu sisämaahan ja rannikkoalueisiin ja jolloin nämä alueet taistelevat verisesti keskenään? – Miten oli muinaisten vallanvaihtojen kanssa Kiinassa? Oliko silloin aina vastakkain sisämaa ja rannikko?

    Koska on olemassa vain yksi maailma, yksi fraktaalinen universumi, jossa “kaikki vaikuttaa kaikkeen”, se mikä tapahtuu “isossa maailmassa” tapahtuu myös täällä Suomessa ja Suomi-Ruotsissa. Suomessa valta on nyt “meren ihmisillä” ja uusi aalto maaseudun tyhjentämiseksi on meneillään: valtio on puhdistettava vihollisista, “maan ihmisistä”, ja siirrettävä heidät rannikon kaupunkeihin. – Eivätkä puhdistukset koske vain maaseudun ihmisiä. Kaikki “vanhaa maailmaa” edustava on tuhottava “Uuden Uljaan Maailman” alta pois.

    www.youtube.com/watch?v=v6dmHNlLoaA

  21. Institute for Economic Development

  22. “American Affairs” (Fall 2020. V IV, no. 3), (syksy 2020. V IV, nro 3)

  23. the founding fathers

  24. bunch of deplorables (in the words of Hillary Clinton), as a kind of “fascistoids” and “subhumans.”





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.