Musta Surma

Tauti alkoi pienillä paiseilla ruumiin semmoisissa osissa, joissa nahka oli ohuempi. Vähitellen levenivät paiseet koko ruumiille; ne mustuivat, sinertyivät, mikä oli jo luotettava kuoleman merkki.

Paha-hajuinen verisylky ilmaantui ja vihdoin kun veri alkoi suusta, sieramista tulvailla, ei pelastuksesta ollut vähinttäkään toivoa. Turhaa olivat lääkkeet, turhaa rukoukset, joita niin kirkoissa kuin kotonakin pidettiin.

Rutto surmasi noin kaksi kolmatta osaa, jopa kolmeneljättä osaakin koto väestöstä. Suurin osa hirmukuoleman uhreista oli tavallisimmin nuorta kansaa.

Koko ajan oli luontokin säännöllisestä olostaan poikennut. Ilma oli sinertävän sumuinen; punaisena kehänä loisteli tummasti aurinko ja eteläinen vienoinen tuuli levitteli saastutuksen myrkkyä etelä Euroopan mailta pohjaiseen. Sadetta kaipasi luonto, miten kurjuuteen syösty ihmiskuntakin, vaan taivas ei nestettä antanut.

Ilmassa välähteli kiiltäviä liekkiä; joskus tuntui kuin maanjäristyksiä. Näin oli koko luontokin epäjärjestyksen alaisena.

Sen ohessa leveni tuo epäjärjestys ihmisiinkin: Heimolaisuuden ja ystävyyden siteet olivat katkaistut. Terveet pakenivat sairaita omaisiansa, vanhemmat lapsiansa, lapset vanhempiaan ja puoliso puolisoansa. Työläs oli rikastenkaan saada suurimmallakaan maksulla itsillensä holhojia; hoidotta ummisti silmänsä monikin sairas ja koko työt jäivät epäluulosta ja mailman lopun pelosta tekemättä.

Kaikki asiat näyttivät menemään samaa uraa Suomessa nyt, kuin vuosiluku 1000:n paikoilla meni muilla kristityillä mailla. Pellot jäivät pian leikkaamatta, kylvämättä, työväenkin puutteesta, sillä harvat harvojen joukossa huolehtivat enää huomisenkaan päivän asioita.

Wuosikymmeniä myöhemmin löysi jälkeinen kansa montakin kylää erämaan synkeyksissä autioina, metsittyneinä, sillä sen asukkaat olivat sukupuuttoon joutuneet surman saaliiksi.

Pietarin Sanomat – 24.03.1872




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.