Talvisodan Kuuma Lumi

Talvisodan Kuuma Lumi

Alkuperäinen artikkeli

Горячий снег Зимней войны
Горячий снег Зимней войны

Kultura -lehti kysyy.

Professori Irinejev vastaa.

Professori Irinejevin Haastattelu: Talvisota.

Sodan alkamisesta on monia versioita, mutta yksi on hallitseva: Neuvostoliiton hyökkäsi “pienen, ylpeän ja vapaan Suomen” kimppuun.

Oliko niin?

Maiden väliset suhteet heikkenivät heti lokakuun vallankumouksen jälkeen, kun Suomessa puhkesi sisällissota. Kuten meilläkin, valkoiset taistelivat punaisten kanssa.

Neuvostoliittolainen Venäjä, heidän vastustajansa – Saksa ja Ruotsi – auttoivat kommunisteja aseilla. Vapaaehtoisista muodostettiin koko saksalainen osasto. Ja valkoisten voiton jälkeen Suomessa tapahtui voimakas nationalistinen nousu, vaadittiin repimään Karjalan alue Neuvostoliitosta irti. Aseiden takavarikointeja yritettiin tehdä useita, ja propaganda levitti, että nämä olivat oletettavasti alkuperäisiä suomalaisia maita, joille eepos “Kalevala” luotiin.

Itse asiassa tämä PR-projekti suomalaisten kansallisen tietoisuuden lisäämiseksi luotiin tyhjästä vasta vuonna 1835, tämä on todellinen “uusinta”. Vaikka virallisen suomalaisen historian mukaan Elias Lönnrot löysi joitain Karjalan runeja, “harkitsi” niitä uudelleen ja kirjoitti ne omin sanoin.

Mutta mistä miekan heiluttamiseen tarkoitetut rahat tulivat tuskin “vapautetusta” pienessä maassa?

Varoja tarjosi kansallinen omaisuus – Karjala on loppujen lopuksi erittäin rikas metsistään. Suomen puunjalostusteollisuus sai vauhtia, se tarvitsi raaka-aineita, ja nuori Neuvostoliiton tasavalta näyttäytyi suomalaiselle hallitsevalle luokalle kolossina, jolla oli savijalat.

Mutta syy vuoden 1939 konfliktiin ei ilmeisesti ole pelkästään tämä …

Stalin ymmärsi, että maailmansota oli tulossa. Ja meidän on siirrettävä raja pois Leningradista. Vuonna 1920 heikentynyt neuvostovaltio ei pystynyt tekemään tätä, ja siksi vuonna 1939 Neuvostoliitto teki Suomesta enemmän kuin vain tarjouksen. Luovuttaa Suomelle juuri ne alueet, jotka suomalaiset yrittivät ottaa meiltä asevoimin ja antaa vastineeksi kaksi kertaa pienemmästä alueesta Karjalan kannaksella; lisäksi Hangon niemimaa vuokralle sotilastukikohtaa varten. Tarjous oli hyvä ja tuottoisa.

Mutta suomalaiset johtajat pitivät sitä todisteena Kremlin heikkoudesta.

Miksi Neuvostoliitto vaati Hangon niemimaan vuokraamista?

Jos katsot karttaa, on selvää, että Kronstadtissa sijaitseva laivasto istuu hiirenloukussa, suomalaisen tykistön ulottuvilla. Tarvittiin kulkuyhteys.

Osoittautuu, että Neuvostoliitto pelkäsi Suomen hyökkäystä?

Ei, mutta Leningradin etäisyys rajasta – puolustuslinja kulki laitamia pitkin, toinen linja olisi rakennettava suoraan asuinalueille – aiheutti suuren vaaran.

Stalin kertoi Juho Paasikiville neuvotteluissa selkeästi: pelkäämme, että yhden Euroopan valtion armeija tulee Suomeen ja hyökkää Neuvostoliittoon, ja nämä joukot löytävät heti itsensä Leningradin muurien sisäpuolelle.

Ja tätä ei voida hyväksyä.

Kenen joukot?

En välttämättä sano Saksan. Tuolloin koalitioita ei oltu vielä selkeästi muodostettu. Kaikki vaihtoehdot olivat vielä pöydällä

… Voi olla brittejä. Ennen sotaa suomalaiset ostivat useita kymmeniä brittiläisiä nopeita pommikoneita Bristol Blenheimia, jotka sijaitsivat Sakkolan lentokentällä (nykyinen Gromovo). Ja koko pohjoinen pääkaupunki oli käden ulottuvilla. Suomalaiset aloittivat heti lennot. Ostimme saksalaisilta ilmakuvausta varten optiikan ja aloitimme tiedustelun. Lisäksi jo elokuussa 1939, ennen minkään neuvottelun aloittamista!

Laskelma perustui siihen tosiseikkaan, että 8’000 metrin korkeudessa lentäviä koneita ei nähty. Mutta ne havaittiin muun muassa Levashovon ja Kasimovon sotilaallisten lentokenttien sekä Kroonlinnan yllä.

Diplomaattisten noottien vaihto tapahtui: Kun kone lensi Neuvostoliiton alueelle ulkoministeriömme protestoi ja lentokoneen palaamisen jälkeen suomalaiset olivat jo järkyttyneitä.

Tehtävä oli niin salainen, että vain muutama suomalainen tiesi siitä. Ja koska suomalaiset väittivät itsepintaisesti, etteivät nämä ole heidän lentokoneitaan, Neuvostoliiton komentajat tekivät loogisen johtopäätöksen: naapurimaata käytetään ponnahduslautana kolmannen valtion asevoimille, Neuvostoliiton aluetta tutkitaan parhaillaan.

Miksi näin? Se on retorinen kysymys …

Mikä oli Suomen asema neuvotteluissa?

Ulkoasiainministeri Elias Erkko ei mennyt neuvotteluihin, joihin itse Stalin ja Molotov osallistuivat Neuvostoliiton puolelta, mutta lähetti vain suurlähettilästasoisen neuvottelijan tilalleen, Paasikiven. Tämä oli diplomaattisen etiketin räikeä rikkomus. Tuolloin Neuvostoliiton lehdistössä, ja aiheesta, kirjoitettiin, että silloiset liittolaiset – Englanti ja Ranska – veivät Suomen erityisen hankalaan asemaan.

Kuka oli vastuussa Neuvostoliiton rajoista, joista sota alkoi – kuka sen järjesti?

Kollegani professori Baryshnikov Nuorempi Pietarin yliopistosta on viettänyt viimeiset vuodet FSB:n arkistoissa. Ja hän ei löytänyt yhtään asiakirjaa, joka todistaisi, että tämä on meidän provokaatio. Kuten suomalaiset haluavat sanoa tänään.

Mutta suomalaiset itse valmistautuivat sotaan …

Kyllä, salainen mobilisaatio Suomessa aloitettiin lokakuussa. Neuvottelut olivat vasta alkaneet, ja armeijaa valmisteltiin sotaan salaisesti. Huomautan, että elleivät he olisivat tehneet niin, Kirill Meretskovin suunnitelma valloittaa Suomi kolmessa viikossa pelkillä Leningradin sotilasalueen joukoilla olisi ollut mahdollinen.

Oliko koko Suomen hallitus halukas sotaan Neuvostoliiton kanssa?

Ei. Erkko – hyvin länsimyönteinen henkilöä – oli aloitteentekijä. Mutta pääkomentaja Karl Gustav Mannerheim päinvastoin kannatti sopimuksen allekirjoittamista. Ja Paasikivi puolestaan kannatti kompromissia. Mutta he eivät tehneet päätöksiä.

Sitä paitsi neuvottelujen aikana Neuvostoliiton osapuoli osoitti uskomatonta joustavuutta. Suomen puolustuslinjasta nousi kysymys – he eivät halunneet luopua siitä. Ja paljon rahaa on linjaan, ja puolustautuminen avoimessa maastossa on epämukavaa.

Meillä ei ollut intressiä, suostuimme tarkistamaan sopimusta ja vetämään rajan “Mannerheimin linjan” eteläpuolelle. Mutta myös suomalaiset eivät hyväksyneet sitä.

Leningradin sotilaspiirin komentajan Meretskovin aiemmin mainittu suunnitelma muistuttaa jossain määrin saksalaista blitzkriegiä.

Täsmälleen niin – Meretskov otti Puolan Wehrmachtin kokemuksesta mallia ja päätti soveltaa sitä Suomeen ottamatta huomioon maasto-olosuhteita. Kamenkalta marssi T-28 hyökkäysvaunujen varustettu panssarijoukko. Näiden takana nopea BT ryntäsi vihollisen linjojen taakse. Laatokan pohjoisosassa 34. kevyt panssarijoukko hävisi puoliksi sen takia, että sen läpimurto perustui vain yhteen kulkureittiin.

Ja mikä se oli – petos vaiko huolimattomuutta?

NKVD suoritti tuolloin tutkimuksen, tuomio oli kahdeksannen armeijan komennon epäpätevyys. Ja siellä oli suositus – pidättää entinen komentaja Ivan Khabarov, 139. kivääriosaston komentaja Nikolai Beljajev ja 75. kivääriosaston komentaja Alexander Stepanov. Mutta Tšekistien mielipide jätettiin huomiotta.

Suomalaiset olivat valmistellut kaksi ansaa etukäteen – Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle. Paluu 20-luvulle! Ja joukkomme juuttuivat näihin …

Olivatko komentajamme todella heikkoja ja suomalaisten strategiat erinomaisia?

Suomen armeijan upseerit saivat hyvän koulutuksen, he opiskelivat sotilaslaitoksissa kaikkialla Euroopassa – Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa. Meillä on kotimaisia sotilasyliopistoja, jotka ensinnäkin olivat vasta muodostumassa vallankumouksen jälkeen, ja toiseksi he tunsivat länsimaisen tieteen ja koulutuksen tilan. – Ja oli siinä paljon tyhmyyttä. – Belyaev, urasotilas, entinen tsaariarmeijan henkilöstökapteeni, kutsuu prikaatin komentajaa Nikolai Paninia, ensimmäisen kiväärin joukon komentajaa. Selittää, että jaos ei voi hyökätä, hän tarvitsee tauon vähintään päiväksi. Ihmiset ovat uupuneet, ampumatarvikkeet ovat loppumassa, on tarpeen tuoda vahvistuksia. Ja Paninilla on Kulik, tuleva marsalkka, tuolloin puolustusministerin sijaiskomissaari. Hän tarttuu vastaanottimeen ja huutaa Belyaeville: “Tule tänne!”

Ennen vihollisuuksien alkua suomalaiset ampuivat bunkkereista konekivääreillä ja myös muilla aseilla. Miksi meidän joukkomme eivät havainneet ampumapisteitä?

Tiedustelua oli tehty, mutta Meretskov hylkäsi sen. Miksi? Häneltä ei voi enää kysyä. Tiedustelutietoja oli saatavilla. Vuonna 1936 Neuvostoliitossa jopa julkaistiin raportti Karjalan kantapiirin Suomen linnoituksesta. Raportti makasi Meretskovin pöydällä, ja aluksi kukaan ei päässyt siihen käsiksi. Sitten hyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen he alkoivat kopioida sitä ja vapauttaa tietoja divisioonaan.

Muuten, jostain syystä, tiedustelutietoja myös Suomen linnoitusten rakentamisesta vuosina 1937 – 1939 puuttui, en mistään löytänyt tällaista tietoa arkistoista. Ja tämä on toinen mysteeri.

Meretskov kuitenkin pidätettiin vuonna 1941, mutta tutkimukset hänen toimistaan talvisodan aikana keskeytettiin Hitlerin hyökättyä Neuvostoliittoon. Stalin käski henkilökohtaisesti lähettää kenraalin eteensä ja sovittaa teot, niin sanotusti, verellä …

Onko mahdollista, että he hyökkäsivät sokkona?

Kyllä. Heidän kirjoittamissaan raporteissa lukee: Lähestyimme, näemme aukkoja ja piikkilankaa, epäilemme bunkkereita olevan jossain lähellä. Meitä vastassa ei muutenkaan ollut isoja joukkoja. Pataljoona, jossa oli 18 konekivääriä, oli 3 – 4 km etulinjasta. Tämä on paljon. Mutta tällainen määrä suojassa sijaitsevia aseita (mukaan lukien sivustatuki) mahdollisti tarvittavan tulitiheyden tuottamisen. Ja näin estää melkein kaikki jalkaväen iskut.

Mannerheim-linja ei ollut erityisen vahva. He vain puolustivat sitä osaavasti, ja toistan vielä, että meidän armeijamme halusi voittaa “lennossa”. Meretskovin suunnitelman mukaan oli varattu viikko lähestymiseen Suomen puolustuslinjalle, toinen viikko sen murtamiselle ja viikko marssille Helsinkiin.

Liian optimistinen. Lievästi sanoen.

Oliko Moskova asettanut tiukat määräajat armeijan komentajalle?

Moskova ei antanut mitään määräyksiä kolmeen viikkoon – se oli Meretskovin henkilökohtainen aloite, hänen laskelmansa. Hän esitteli suunnitelmansa korkeimmalla tasolla, puolusti sitä ja lopulta hyväksyi sen. Ja kaikki päättyi, kuten tiedät, verenvuodatukseen.

Mannerheimin linja katkesi kuitenkin 11. helmikuuta 1940. Miksi puna-armeija ei mennyt Helsinkiin?

Tiedustelupalvelu ilmoitti, että britit ja ranskalaiset lastaavat jo aluksia purjehtiakseen neuvostoliittolaisia vastaan. Liittolaiset lupasivat lähettää joukon, 50 – 70 tuhatta sotilasta plus 200 lentokonetta. Mutta vasta toukokuuhun mennessä. Ja Suomen armeija pystyi pitämään linjat maaliskuuhun asti.

Mannerheim esitti laskelmansa hallitukselle ja kertoi oman mielipiteensä: joko rauhanneuvottelut Stalinin ehdoilla nyt tai ehdoton antautuminen lähitulevaisuudessa.

Neuvostoliitto sai enemmän kuin se pyysi alussa …

Suomalaiset poliitikot yrittivät tehdä kauppaa, mutta Molotov kohteli heitä raa’asti. Kun palautettiin mieliin, mitä oli tapahtunut lokakuussa, vuodatettiin verta, niin olosuhteet muuttuivat. Ja vielä että siellä on toveri Otto Kuusinen, joka haaveilee punaisen lipun nostamista Helsingin ylle.

Mutta juuri tätä, Neuvostoliiton nukkehallituksen luomista jo miehitetyille Suomen alueille, Mannerheim ja hänen kollegansa pelkäsivät eniten ja ilmeisistä syistä. Siinä haiskahti maan jakaantuminen ja uusi sisällissota.

Vuonna 1944 säästelimme jälleen Suomea, joka tuli Isänmaalliseen sotaan Hitlerin puolella. Mistä niin hyvä luonto tulee?

Vuonna 1941 suomalaiset, jotka olivat miehittäneet Viipurin ja sen lähialueet, kieltäytyivät jatkamasta hyökkäystä Leningradiin pohjoisesta. Näin Mannerheim päätti. Saksalaisten mukaan Suomi oli pettänyt heitä, että Leningradia ei saatu vallattua suomalaisten passiivisuuden takia.

Ei se, että Stalin olisi ollut kiitollinen suomalaisille, mutta hän oli sotilaan logiikka. Tavoitteena ei ollut miehittää Suomea. Ystävällinen naapuri, kätevä kauppa- ja talouskumppani, tarvitaan eräänlainen uusi “ikkuna Eurooppaan”.

Helsingissä he näkivät kaikki edut, olivat hyvin tietoisia vahvan naapurin kanssa riitelemisen haitoista ja lopulta suostuivat Suomen sitoutumattomaan asemaan ja ehdottoman riippumattomaan länsipolitiikkaan.

Neuvostoliiton ja Suomen suhteista 1940-luvun lopulta Neuvostoliiton romahdukseen tuli, kuten tiedätte, esimerkki kapitalistisen ja sosialistisen järjestelmän rauhanomaisesta ja molemminpuolisesti hyödyllisestä rinnakkaiselosta.