Hallituspuolueet yrittävät saada lapset kuolemaan koronavirukseen ja levittämään sitä muihin.

Kasvomaskit pakollisia jo yli 50 maassa – määräykset perustuvat tutkimusnäyttöön, mutta Suomessa suositusta ei toistaiseksi tule
yle.fi/uutiset/3-11336804

Hallituspuolueet avaavat koulut ja lapset kouluihin. Hallituspuolueet yrittävät saada ihmisten lapset saamaan koronatartunnan ja levittämään sitä kaikkialle. Hallituspuolueet selkeästi yrittävät kaikilla toimillaan saada koronaviruksen leviämään jokaiseen suomalaiseen ja tappamaan niin monta, kuin mahdollista. Hallituspuoleisiin, valtamediaan ja THL:ää ei voi kukaan suomalainen enää luottaa. Hallituspuolueet ja THL ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valheista, kuka uskoo vielä näitä ammattivalehtelijoita? Samaan aikaan kansanedustajat ja rikkaat eivät ole omia lapsiaan päästämässä kouluun. Kuinka moni vanhempi on valmis on uhraamaan omat lapset koronavirukselle ja pahimmassa tapauksessa oma lapsi kuolee sen takia. Vaikka lapsi ei kuolisi tartuttaa lapsi koronan sitten muihin myös vanhempiin. Kaikkien vanhempien pitääkin nyt itse toimia siten, että eivät päästä lapsiaan kouluun. Alla siihen ohjeet kohdassa 1-4. Yksinkertaisin keino on ilmoittaa rehtorille, että lapsi tai lapset kuuluvat riskiryhmään ja siksi eivät voi tulla kouluun. Mitään tarkempia selityksiä ei tarvita ja sen edes ei tarvitse olla totta.

Voiko hallituksen määräämän koulupakon välttää – ”Kyllä voi!” Alla ohjeet kaikkille vanhemmille miten järjestää asiat siten, että lapsien ei tarvitse mennä kouluun.

Hallitus haluaa pakottaa suomalaislapset kouluun pariksi viikoksi toukokuussa – keskellä Covid-pandemiaa. Valtamedia painostaa vanhempia, että lapset olisi asetettava tartuntavaaraan. Mutta miten koulupakon voi välttää laillisesti?

Mitään sakkoja tai sanktioita ei tule, vaikka iltalehdet mitä tahansa kirjoittavat, kunhan toimii seuraavilla tavoilla:

  1. Rehtorilta voi anoa loppulukukauden kestävän loman
  2. Huoltaja voi ilmoittaa lapsen sairaaksi ja koululle ei tarvitse kertoa syytä. Tai ilmoittaa, että lapsi/lapset kuuluvat riskiryhmään ja siksi eivät voi tulla kouluun. Syitä ei tarvitse kertoa ja sen ei tarvitse edes olla totta.
  3. Flunssanoireista tulee edelleen se kahden viikon karanteeni koko perheelle
  4. Loppulukukauden kotiopetukseen siirtymiseen riittää ilmoitus, ei tarvita minkäänlaista lupaa. 

Nitriilikäsineet suojaavat käsiä koronatartunnalta.
www.tokmanni.fi/nitriilikasine-100-kpl-sininen-6419860236100

Suomesta varastosta KN95 hengityssuojaimia. Hengityssuojaimet suojaavat kaikkia ihmisiä koronavirukselta.
www.e-ville.com/fi/3045858-hengityssuojain-hengityssuojaimet-ja-kasvomaskit/42377-hengityssuojain-ffp2-kn95-kasvomaski.html

www.karkkainen.com/verkkokauppa/nanowave-kn95-ffp2-hengityssuojain-puolinaamari-kasvomaski?searchTerm=KN95

www.karkkainen.com/verkkokauppa/ffp2-kn95-50kpl-hengityssuojain-puolinaamari-kasvomaski?searchTerm=KN95

Katso video!

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish this site what many people (+100) are sending to me without reading content.

7 Comments

  1. “Hallituspuolueet selkeästi yrittävät kaikilla toimillaan saada koronaviruksen leviämään jokaiseen suomalaiseen ja tappamaan niin monta, kuin mahdollista.”

    Tuo on järkeenkäypä selitys hallituksen ja THL:n toiminnalle. Tuskinpa ovat niin tyhmiä, että tämä kaikki olisi yhtä suurta vahinkojen sarjaa. Kyseessä voivat olla melko älykkäät mutta suomalaisvihamieliset ihmiset.

    Muuten olen sitä mieltä, että työttömyyttä ylläpidetään muun muassa maahanmuutolla. Väestöä tyhmistetään tv-ohjelmilla ja johdetaan harhaan valheellisilla valtamedian uutisilla.

    1. Tietoista toimintaa tuo on ollut hallitukselta alusta asti. Haluttiin saada virus Suomeen ja nyt kun tartunnat ja kuolemat ovat vähentyneet. Niin nyt avataan koulut, josta seuraa tartuntojen kasvu ja kuolemien kasvu. Aivan tietoista suunnitelmallista toimintaa. Tämä menee ihan YK agenda 2030 mukaan ja kalergi suunnitelmien mukaan, jota päättäjät ja valtamedia noudattavat. Ei tässä mitään sattumaa ole 90-luvun lama, eu:hun ja euroon liittyminen kaikki suunniteltuja.

    2. Foneemilta tullut nyt tosi hyviä kommentteja 10/10 jatka samaan malliin “tykittelyä”
      GCM, agenda 21, agenda 2030 ja kalergi suunnitelma kaikki tähtäävät samaan asiaan. Kantaväestön vähentämäminen kaikilla keinoilla. Kantaväestön vaihtaminen kaikilla keinoilla. Kantaväestön tuhoaminen ja hävittäminen kaikilla keinoilla. Korona on hyvä keino tartuttaa mahdollisimman moni suomalainen ja sitä kautta tappaa mahdollisimman monen suomalaisen. Muistakaa kaikki, että kommentit eivät vaadi sähköpostin ilmoittamista!

  2. Viimeistään tässä vaiheessa herää kysymys päättäjien motiiveista. En löydä mitään mikä viittaisi muuhun kuin että eliitti ovat satanisteja tai sellaisten kontrollissa. Katso miten esimerkiksi feminismi, “social marxism” ja relativistinen oikeuskäsitys ovat suoran satanistien käsialaa:

    www.youtube.com/watch?v=o6x4PD6nck0

    Mark Passio Unholy Feminine & Satanic Epi Eugenics Part 1
    Cult researcher and filosopher, ex-satanist tells..

  3. Minua hämmästyttää eniten se, että nyt tässä tilanteessa nekin ihmiset, jotka muutoin tiedostavat, että valtavalemedia käy kansaamme vastaan informaatiosotaa (samoin hallinto), valehtelee kansaisille silmät ja suut täyteen kaikesta, kertoo meille että monikulttuurisuus on rikkaus, islam rauhan uskonto, keskuspankkijärjestelmä tyhjästä luodulla velkarahalla on vakautta, totuus on valhetta, orjuus vapautta ym ym….

    Onkin yhtäkkiä muuttunut asialliseksi, neutraaliksi ja totuudelliseksi tahoksi, joka kertoo totuuden, ja vain totuuden. Aika äkkinäinen käännös…

    Sama koskee hallintoa joka on vuosikymmenet vetänyt kansalaisia kuivana kakkoseen, rajoittanut kansalaisoikeuksia ja sananvapautta, riistänyt ja köyhdyttänyt, toiminut kaikin tavoin kansaa vastaan, toimisikin nyt pyyteettömästi kansan etu edelle ja paras mielessä?

    Toki hallitus tekee tätä pyyteetöntä laupeudentyötään nyt toteuttaen toimia, jotka eivät mielestäni oikein vaikuta olevan järjellä perusteltavissa;

    -ensin päästettiin kaikki mahdolliset kriisialueilta tänne. Jonkun kyynisemmän mielestä se voisi olla vaikka tahallista…

    -testauksia ei aloitettu, valvottuja karanteeneja ei aloitettu.

    -yllämainittuja ei ole vieläkään, vaikka tauti leviää.

    -terveydenhuollosta puuttui suojavarusteita, ja taudin annettiin levitä henkilöstön parissa.

    -ylläoleva tilanne on käytännössä sama edelleen.

    -rajat eivät ole vieläkään kiinni, tänne tulee lentoja, ketään ei käytännössä valvota mitenkään, tänne saa myös läpsytellä…

    -uusimaa mennee eristykseen, paitsi että ei ole eristetty koska sinne saa mennä ja sieltä saa tulla kunhan on hyvä syy…

    LOPPUTULEMA: valtaapitävät sallivat (halusivat) taudin tulla maahan, he antoivat (halusivat) sen leviävän laajalle. Sitten he alkoivat laatia toimia jotka mahdollistavat kansalaisten kyttäämisen, alistamisen, sanavapauden ja tiedonvälityksen rajoittamisen, sekä saavat aikaan taloudellisen romahduksen ja kaaoksen, jonka jälkeen globalismi pääsee taas askeleen eteenpäin kohti yhtä maailmanhallintoa, yhtä alistuskoneistoa ja dystopiaa.

    Ja tämä tehdään siis toimilla, joilla ei voi taudinleviämistä enää estää.

    Kuulostaa ihan suunnitelmalta, sen sijaan että kyseessä olisi kämmi, tyhmyys, erehdys tai muu munaus.

    Ja tässä kohtaa ei tarvinnut edes käsitellä itse tautia, sen kuolleisuutta, vaarallisuutta ym…

  4. Euroopan menestyvin maa Liechtenstein ei ole käynyt yhtäkään sotaa. Se on pärjännyt yksin.

    Suomi voisikin ottaa Liechtensteinin järjestelmästä mallia.

    Siellä uusittiin vuonna 2003 perustuslaki jossa prinssi Hans-Adam ehdotuksen myötä poliitikot potkittiin pois ja valta annettiin kansalaisille ja prinsillle itselleen.

    Prinssi Hans-Adam perusteli menestyvää ehdotustaan perustuslain muuttamiseksi, että käytännön syistä sekä kansan että hallitsevan prinssin, olisi delegoitava valtion tehtävät pienemmille ryhmille (poliitikot, puolueet, hallinto), jotka käytännössä sitten saavuttavat suhteettoman tärkeän aseman ja muuttavat itsensä ”oligarkiksi”. He yrittävät kuitenkin kasvattaa omia etujaan kaikkien muiden etujen kustannuksella. Sisäisten eturistiriitojen vuoksi he kykenisivät yhä vähemmän tekemään tärkeitä, mutta epäsuosittuja päätöksiä.

    Rajoittamattoman enemmistösäännön vaaran torjumiseksi suoran demokratian kautta Liechtensteinin järjestelmä on sisällyttänyt kaksi turvaventtiiliä: toisaalta prinssin veto-oikeuden jopa kansanäänestysten tuloksia vastaan ja toisaalta oikeuden erota omiin yhteisöihin.

    Liechtenstein on siis ainoa valtio maailmassa, josta kunnat voivat erota(!)

    Hallitsevan prinssin veto-oikeuden väärinkäyttö puolestaan estyy kansalaisten mahdollisuudesta äänestää häntä vastaan tai poistaa kokonaan monarkia.

    Myös kansan suoraan valitsema presidentti voi tehdä saman. Monarkiaa ei tarvita.

    Liechtenstein on menestynyt ilman yhtäkään sotaa, vallankumousta ja liittymistä suureen ja mahdikkaaseen kollektiiviin. Liechtenstein on pienestä koostaan huolimatta hyvin varakas vapaan markkinatalouden maa.
    Liechtensteinin ruhtinaskunnan bkt on Euroopan suurin ja se on vakaa maa, jossa ei ole merkittävää työttömyyttä, rikollisuutta ja kansallista velkaa. Vientiteollisuus on mittavaa, erityisesti lääketiede ja koneteollisuus. Verotus on alhaista.

    Varsinkin Suomeen nyt ajankohtaisestikin verrattuna tälläinen kansalaisia kuunteleva järjestelmä on huikea.

    Suomessahan poliitikot pitävät itseään itsevaltiaina ja kansalaisia alituisesti agendoillaan muokattavina ja alistettavina alamaisina valehtelemalla ja muulla tavoin. Kunnallista itsehallintoa on vain nimeksi.
    Nujerretun vapaan markkinatalouden, julkisen sektorin jatkuvan kasvun ja palkkajohtajuuden myötä kansallinen velka kasvaa kasvamistaan ja massatyöttömyys ja rakennekorruptio pysyy pysymistään.

    lähde:
    mises.org/wire/what-we-can-learn-liechtenstein

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.