Paljastus: Suomi ei ole varautunut juuri mitenkään koronavirukseen.

Suomen hallitus ei ole varatunut mitenkään koronavirukseen. Varautumista on tehty ainoastaan puhumalla asiasta, mutta mitään käytännön toimia ei ole tehty, eikä tehdä. Lääkärin mukaan hallituksen toimet ovat mitättömiä ja niiden takia 3-4 miljoonaa suomalaista tulee saamaan tartunnan ja useita kymmeniätuhansia tulee kuolemaan. Suomessa koronavirukseen kuolleiden määrä tulee olemaan vähintään 12 000 ja enintään 300 000. Lääkäri muistuttaa, että koronavirus on moninkertaisesti normaalia kausi-influenssaa tappavampi. Netissä leviää väärää tietoa, että koronavirus olisi normaaliin kausi-influenssaan verrattavissa. Lääkäri toteaa, että koronavirus on paljon tappavampi ja pahempi, koska monet maat ovat antaneet keskimäärin 10-kertaa pienempiä tartunnan saaneiden ja kuolleiden lukuja julkisuuteen. Terveetkään ihmiset eivät ole suojassa ja voivat kuolla koronavirukseen. Todellinen kuolleisuus on 5-15%, lääkäri muistuttaa. C-vitamiini on ollut tehokas koronavirukseen 1000- 3000mg päivä annoksina.

THL muistuttaa, että turvapaikanhakijat ja pakolaiset menevät aina hoidossa kantaväestön edelle. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat se ryhmä, joka hoidetaan ensisijaisesti ja kaikki resurssit käytetään siihen. Vasta sen jälkeen hoidetaan kantaväestöä, jos rahaa ja resursseja on. Suomen viranomaiset ja valtamedia ovat jatkuvasti vähätelleet koronavirusta ja salanneet sen vaarallisuuden. Suomi ei tule koskaan sulkemaan rajojaan, koska se on rasismia. Siksi Suomi tulee ottamaan vastaan kaikki maailman turvapaikanhakijat, pakolaiset ja kaikki maailman taudit.

Kymmenet tuhannet suomalaiset tulevat kuolemaan koronavirukseen. Suurin osa sairastuneista jätetään hoitamatta, koska siihen ei ole resursseja. Vain 10%-30% koronavirukseen sairaustuneista tulee saamaan hoitoa. Viranomaisia ja päättäjiä ei kiinnosta eivätkä he välitä vaikka ihmisiä tulee kuolemaan. Viranomaiset ja päättäjät eivät välitä yhtään vaikka suurin osa kansasta kuolisi. Jokainen on omillaan. THL:ssä muistutetaan, että yhteiskunta ei tule huolehtimaan kaikista kansalaisistaan, eikä se ole ollut yhteiskunnan velvollisuus pitkään aikaan. Vakavan kriisin tai epidemian sattuessa vain yhteiskunnan toiminnalle tärkeät ihmiset pidetään elossa ja hoidetaan, kuten turvapaikanhakijat ja pakolaiset. Kaikki muut jätetään omilleen ja hoitamatta. Ihmiset on jaoteltu Suomessa kolmeen ryhmään A, B ja C. Vain A-ryhmään kuuluvat hoidetaan muut jätetään hoitamatta ja omilleen. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kuuluvat A-ryhmään. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ovat aina olleet ja tulevat olemaan etusijalla, kertoo THL.

Suomalaiset on jaoteltu kolmeen ryhmään kriisitilanteissa A B C. C-ryhmään johon kuuluvat kaikki kantasuomalaiset tulottomat, kaikki sosiaalietuuksilla elävät, työttömät, sairaat, eläkeläiset ja opiskelijat ovat se ensi sijainen ryhmä, joka hylätään ensimmäisenä yhteiskunnan toimesta. B-ryhmä kattaa sitten kaikki työssäkäyvät, jotka eivät kuulu A-ryhmään, jotta seuraavaksi hylätään ja jätetään hoitamatta ja kuolemaan. A-ryhmään kuuluvat kaikki kansanedustajat, presidentti, poliisit, raja-valvojat, sairaanhoitajat, lääkärit, armeijan henkilökunta, pakolaiset, turvapaikanhakijat, kaikki ulkomaalaiset, kaikki sosiaalietuuksilla elävät ulkomaalaiset ja kriisitilanteissa tarvittaviin viranomaisiin. Yhteiskunta takaa vain A-ryhmän hoitamisen ja pitämisen elossa kriisitilanteissa. Kriisitilanteissa on hyväksyttävä, että kaikki ryhmät paitsi A-ryhmä voidaan uhrata ja jättää kuolemaan. C-ryhmän koko on arvioitu noin 2,5 miljoonan kokoiseksi. B-ryhmä noin 2,5 miljoonaa ja A- ryhmä noin 500 000. Kriisitilanteissa turvataan ja varmistetaan ainoastaan A-ryhmän selviytyminen elossa. B ja C-ryhmät jätetään hoitamatta ja kuolemaan

Tartuntojen todellista määrä salataan joka on yli 600 ja kasvaa vauhdilla. Jokainen kansalainen on omillaan, koska tämän maan päättäjät ovat pettäneet kansan, eivätkä he välitä vaikka ihmisiä kuolee koronavirukseen. Päättäjiin ja valtamediaan ja viranomaisiin ei voi kukaan koskaan luottaa. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset levittävät koronavirusta ympäri Suomea ja Suomi tuo niitä lentokoneella lisää Suomeen. Kiina on valehdellut koko maailmalle ja sairastuneiden ja kuolleiden määrä on ollut yli 10 kertainen. Koronavirukseen kuolee keskimäärin 5-15% väestöstä oli nuori tai vanha, sairas tai terve. C-vitamiini on osoittautunut tehokkaaksi koronavirukseen. D3-vitamiini on myös osoitautunut tehokkaaksi. C ja D3 vitamiinit tehovat myös normaaleihin flunssiin ja viruksiin. Alla ohjeet miten selvityä taudeista ja suojautua ja lisää tietoa. Katso video

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish this site what many people (+100) are sending to me without reading content.

20 Comments

  1. Eilen, 12.03.2020, (nettiin päiväys kannattaa laittaa täydellisenä, koska joku voi lukea teksin vielä vuosien päästä) kiinnitin huomion pääministerin puheisiin TV:ssä:

    — Hän omasta aloitteestaan veti esiin aiheen poliittisten pisteiden keräämisestä virusepidemian varjolla.

    Joten on helppo kuvitella millä tasolla ”kaikkien puolueiden” yhteiset keskustelut käytiin.

  2. Mietin että miksi pitäisi? Sehän on tavallista kausi-influenssaa vaarattomampi. Nrmaali kausi-influenssa tappaa ihmisiä maapallolta noin 250-500 000 joka vuosi. Korona on juuri ylittänyt 4000 ihmisen rajan.

    Tänä vuonna on ollut Suomessa kausi-influenssaasta tehohoidossa ~250 ihmistä, koronasta 0. Eli mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Normaalia kausi-influenssaa vaarattomampi virus on saanut korotetua itsensä pandemiaksi? Vähän niinkuin sikainfluenssa aikoinaan.

    No, sehän on tietysti raha joka puhuu…
    www.armstrongeconomics.com/international-news/disease/half-billion-pandemic-derivatives/

    Eli pandemialaina on otettu ja se olisi rauennut maksettavaksi jollei pandemiaa olisi todettu heinäkuuhun mennessä.

    On tällä hyväkin puoli. Nimittäin, turha matkustelu jää nyt pois ja ihmisillä on aikaa miettiä. Ja osa ymmärtää nyt varautumisen määritelmän. Tukkuliikkeiden ja kauppojen varastot kun riittävät vain kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen kaikki loppuu.

    Toinen hyvä asia on osakekurssit. Ne syöksyvät alaspäin raketin lailla nyt. Ja vielä vuodenkin päästä kun ilmoitetaan paljonko tappiota tuli ja miksei makseta osinkoja. Se on tervehdyttävä vaikutus koska Suomalaisia kuolee se 30% vanhuuttaan seuraavan viiden vuoden aikana. Ja se tarkoittaa että markkinat supistuvat joka tapauksessa. Tässä nyt tehdään sitä radikaalia korjausliikettä joka olisi rauhallisesti tehden pitänyt aloittaa jo 10 vuotta sitten. Vaikka ihan siitä että jokainen voi alkaa hyväksymään sen tosiasian että se oma osake tai talo, sen hinnasta sulaa pois se 30-60%. Kaupunkiasunnoista enemmän koska sielä on suuremmat neliöhinnat. Maaseudulla vähemmän koska sielä on halvemmat talot. Asian voi joko ymmärtää nyt tai kohdata vuoden päästä.

  3. Minä työskentelin sairaanhoitajana Italiassa ja olen järkyttynyt siitä miten koronavirusta vähätellään julkisuudessa ja netissä. Koronavirus on paljon pahempi, kuin normaali kausi-influenssa ja paljon tappavampi. Sairaalat ruuhkauntuivat Italiassa ja suurin osa ihmisistä jätetiin hoitamatta, koska resurseja ja kapasiteettia ei ole.Suomessakin nyt varaudutaan siihen, että suurinta osaa sairastuneista ei pystytä resurssien ja kapasiteetin puutteen takia hoitamaan. Sairaaloiden pelkät sänkypaikat ovat vain yksi jokaiselle 100 000:sta. Sairaalat täyttyvät hetkessä myös Suomessa kuten on jo käynyt Kiinassa, Italiassa, Ruotsissa ja monessa muussa maassa. Suurinta osaa sairastuneista ei pystytä hoitamaan sairaaloissa. Siksi jokaisen täytyy itse huolehtia siitä, ettei sairastu koronavirukseen. C-vitamiini isoilla annoksilla 1000-3000mg päivässä auttaa paranemaan tai jopa välttämään tartunnan. D3 vitamiini 2000-5000mg päivässä auttaa myös.

  4. Ei yhteiskunta välitä kantaväestöstä ja jokainen on omillaan. Monista kaupoissa on hyllyt tyhjinä ja ei saa enää mitään mitä tarvitsee. Kannattaa jokaisen varautua hyvissä ajoin, koska tyhmät ihmiset, jotka eivät ole varautuneet mitenkään, eivät saa mitään kaupoista, koska hyllyt ovat tyhjänä.

  5. Järkyttävää kun kaupat tyhjenevät vauhdilla ja yhä useampi ei saa mitään tarvitsemaansa kaupoista. Kannattaa tosiaan ostaa isot määrät jos vielä löytää kaupoista muutakin, kuin tyhjiä hyllyjä.

  6. Valitettavasti kysyntä on niin suurta, että kaupat eivät pysty enää täyttämään hyllyjä ja tuotteet tulevat loppumaan. Tuotteita ei riitä kaikille ja ne tulevat loppumaan kaupoista. Vielä jos ihmiset löytävät kauppoja joissa tuotteita kannattaa ehdottomasti ostaa paljon, koska kaikille ei tule riittämään.

  7. Jos olet tilanteessa, jossa epäilet altistuneesi tartunnalle, toimi näin:

    Pese kädet saippualla ja vedellä vähintään 20 sekunnin ajan.
    Vältä koskettamasta päätäsi pesemättömillä käsillä.
    Vältä läheistä kosketusta sairaiden ihmisten kanssa.
    Pysy kotona, jos sinulla on oireita.
    Yskiessäsi tai aivastaessasi peitä hengitysteiden alue jollakin kudoksella, ja hävitä kudos huolellisesti.
    Peseydy usein.
    Desinfioi usein niitä pintoja asunnossasi, joita koskettelet paljain käsin.
    Jos epäilet altistuneesi 2019-nCoV: lle, ota yhteyttä lääkäriltäsi heti.

    Kun tämä virus tulee Suomeen parin kuukauden päästä niin on hyvä olla:

    – muovitettuja paperihaalareita, jotta pisarat eivät joudu vaatteille tai sitäkautta iholle
    – nitriilikäsineet, sillä ne ehkäisevät nesteen kulkeutumisen käsineestä ihon pinnalle
    – silmäsuojat (suojalasit), koska silmät ovat herimpiä limakalvojamme ja siihen puolimaski FFP3
    – hengityssuojia suodattimilla, joissa koko maski, koska ne estävät pisaroiden kulkeutumisen hengitystiehyeisiin. Yksinkertaiset eivät ole riittävät pitää olla vähintään FFP3. Tai sitten puolimaski FFP3, jos ei ole saatavilla käy FFP2.
    – Ruokaa riittävästi vähintään viikon ruoka, jotta ei tarvitse käydä julkisissa paikoissa, joissa on suuri tartuntavaara esim kaupat.
    -Kuivamuonaa useiksi kuukausiksi.
    -Käsienpesuainetta vähintään 3-4 litran purkeissa useita.
    -Käsidesi
    – WC-paperia runsaasti 24 rullan säkkejä, talouspaperia 16 rullan säkkejä useita.
    – C-vitamiinia ja d-vitamiinia 1000mg isoja purkkeja paljon

    Mitä sitten pitää tehdä kun tilanne on päällä.

    – Välttää sellaisia julkisia paikkoja jossa on paljon ihmisiä tai käy paljon ihmisiä koulut, kaupat, työpaikka, kirjasto, bussi, metro, taksi…
    -Välttää koskemasta julkisissa tiloissa, joissa käy paljon ihmisiä mihinkään pinnoille ilman nitriilikäsineitä.
    -Käyttää kokomaski suojaa käsineillä aina kun on pakko käydä paikoissa joissa käy paljon ihmisiä esim. kaupat.
    – Käyttää puolimaskia FFP3 jossa suojalasit jos FFP3 ei ole saatavilla käy FFP2.
    -Säännöllinen käsienpesu.

    Alkamalla valmistautumaan heti pystyy välttämään tartunnan ja jopa kuoleman. Tilanteen pahentuessa kauppojen hyllyt ovat tyhjiä ja sieltä ei saa ruokaa, käsienpesuainetta, hengityssuojia, nitriilikäsineitä.

    Yllä mainitut kannattaa hakea heti lähimmästä kärkkäiseltä tai tilata netistä. www.karkkainen.com/verkkokauppa/

    Näitä tarvikkeita löytyy vielä kauppojen hyllyiltä, mutta ei välttämättä enää parin kuukauden kuluttua. On siis hyvä varustautua jollakin tasolla sillä tämä virus tulee olemaan Suomessakin epidemia. Kyse ei ole siitä tuleeko siitä epidemia, vaan koska. Kaupungeissa tämä virus leviää nopeimmin. Jolloin haja-asutusalueella ihmiset ovat paremmassa turvassa. On siis syytä katsoa että kesämökkikin on siinä kunnossa että sinne pääsee pikaisesti mikäli tarvetta ilmenee. Ja muutenkin, on syytä katsoa hieman kuivamuonaa sekä vessapaperia kaappeihin. Hammastahnoista tai shampppoista puhumattakaan. Sillä kun epidemia puhkeaa, koko yhteiskunta pysähtyy pariksi kuukaudeksi. Se tarkoittaa että kauppojen hyllyt tyhjenevät parissa päivässä. Ja sitten vaan odotellaan…

  8. ” THL:ssä muistutetaan, että yhteiskunta ei tule huolehtimaan kaikista kansalaisistaan, eikä se ole ollut yhteiskunnan velvollisuus pitkään aikaan. ”

    Noin voidaan ajatella THL:ssa. Mutta lähde olisi hyvä liittää mukaan, niin ihmset heräisivät. Lähteistämätön tieto on helppo torjua ”hevosmiesten uutistomiston” huhuna. Ihmiset eivät pääsääntöisesti halua tietää ikävistä asioista.

    Eräs valtionhallinnon sisällä ollut viranhaltija muisteli minulle, että vuonna 2006 tai 2007 olisi hallinnossa varauduttu lintuinfluenssaan. Oli kuullut eräältä sisäpiiriläiseltä skenaarioiden olleen karmaiseva. Sisäpiiriläiset, johon lähteeni ei kuulunut, olivat tavallaan otettuja, kun saivat tietää ja suunnittella massojen kohtaloa.

    Kunpa näistä A, B ja C ryhmäjaoista saattaisiin dokumentteja. Luultavasti A ryhmään kuuluu hiljattain eläköityneitä A ryhmäläisiä.

    1. Nuo ABC ryhmät ovat kriisitilanteita varten. Se on tavallaan yleistä tietoa, että yhteiskunta ei pyri pitämään, kuin yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät ihmiset elossa kriisitilanteissa. Samalla lailla kuin se, että koko Suomea ei puolusteta vaan tärkeimmät alueet.

    2. Tuokin on yleistä tietoa, että THL tulee laittamaan turvapaikanhakijat ja pakolaiset etusijalle. Kyseessä on poliittinen päätös sama miksi turvapaikanhakijat ja pakolaiset saavat aina yksityisen terveydenhuollon ilmaiseksi veronmaksajien piikkiin jo 40 vuotta näin on toimittu. Sama syy miksi ulkomaalaisten sosiaalietuudet ovat moninkertaisesti suurempia kuin kantaväestöllä. On aivan päivänselvää, että kun terveydenhuolto joutuu valitsemaan kummat hoidetaan ensin menevät turvapaikanhakijat ja pakolaiset ohi.
      vk.com/video353410894_456239345

      1. Kiitos linkistä videoon. Siitä kävi ilmi, että Kelalla tiedetään, miten sosiaalietuja maksetaan muukalaisille ja kantäväestölle.

        Uskomattomalta tuntuu, että pakolaisena esiintyvä saa 4.5-kertaiset edut verrattuna kantasuomalaiseen. Siis maksetaan ajokortit, maksetaan 6000 euron auto, maksetaan bensat ja vakuutukset. Päälle tietysti ilmainen asunto ja uudet huonekalut. Ja ilmeisesti elämisrahaakin. Tämä kaikki on harkkinnanvaraisista tukea, jolle ei ole ylärajaa.

        Mutta tähän on ratkaisu. Kela siis tietää. Sieltä sen tiedon saa. Eivät tietysti suostu antamaan, mutta Kelalla on heikko kohta. Siellä on palveluksessa hmisiä eli he ovat heikoin lenkki. Ehkä jokunen heistä sopivissa olosuhteissa vuotaa tai avautuu.

        1. Nuo kehitysmaalaisten moninkertaiset suuremmat sosiaaliset ovat on paljastettu jo 2014 julkisuuteen. Kuvien, videon ja lähteiden kera. Se miksi ei ole virkailijat paljastelleet juuri mitään. 1. Lähes kaikki kela Sossu virkailijat ovat suvakkeja. 2. Paljastaminen tietää työn loppumista sekä mustalle listalle joutumista eli ei saa alan töitä.

          kantasuomalainen.net/2014/12/06/yhteiskunta-maksaa-mamujen-ajokortin-ja-autokoulun/

          kantasuomalainen.net/2018/06/08/matujen-moninkertaisesti-kantavaestoa-suuremmat-sosiaalietuudet-paljastettu-nyt-virallisista-papereista/

        2. markku jokilampi kolumnissa “maahanmuuton kustannukset”
          “Vuoden 2014 budjetissa maahanmuuton menot olivat 1170 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajien on arvioitu lisäksi saavan 3000 miljoonan euron verran sosiaalitukia ja käyttävän 2000 miljoonan edestä sosiaali- ja terveyspalveluja, jolloin kokonaissummaksi tulee 6170 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannuksissa on huomioitu turvapaikanhakijat, pakolaiset ja ulkomaalaiset maahanmuttajat. Valtion 50 miljardin budjetista maahanmuuton osuus on 8.10 prosenttia.

          Tämä teksti on vanhempi seikkaperäinen selvitys sosiaaliviranomaisten myöntämistä sosiaaliavustuksista maahanmuuttajalle. Nämä ovat yleensä salassa pidettävää tietoa, mutta rikostapauksessa KKO on joutunut ne tuomaan julki muidenkin ihmeteltäviksi.

          Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 – 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A haki toisen lapsensa Etiopiasta Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.
          A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:Kansaneläkelaitokselta
          · 1.4.2000 – 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
          · 3.4.2000 – 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
          · 20.2.2001 – 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
          Helsingin kaupungilta
          · 3.4.2000 – 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.

          Tässä tapauksessa maahanmuuttaja on saanut NETTOTULOJA yhteensä 55.723 euroa 2v4kk jaksolta.
          Jotta työtä tekevä pääsee samoihin ansioihin, on tienattava bruttosumma oltava huomattavsti suurempi.
          Voidaan kysyä onko kohtelu samanlaista kantaväestön tukihakemuksiin verrattuna ja jos on, en ihmettele jos kukaan enää sitten viitsii käydä töissä, jos tämmöisiä tukia saa.
          Pia Kauman epäillys sosiaaliviranomaisten harrastamasta maahanmuuttajien suosimisesta kantasuomalaisiin verrattuna vaatisi tarkempaa tutkimista.
          Oikeuskansleri vois määrätä vaikka Suomessa 20 eniten tukia saaneiden perusteet ja summat tarkasteluun, niin saataisiin tähän keskusteluun varmaan hyvä soppa aikaiseksi. 🙂

          Tässä linkki, jos ette usko.

          www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

          Suomessa toimii kaksoistandardi, joissa kantasuomalaisia syrjitään ja ulkomaalaisia maahanmuuttajia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita suositaan. Tätä ovat KOK, SDP, KESK, RKP, VIHR koittaneet pitkään salata ja piiloitella. Totuus tulee julki kuitenkin. Nykyinen hallitus on toimillaan merkittävästi heikentänyt pienituloisten ja keskituloisten suomalaisten asemaa. Kaikkein eniten hallitus erityisesti KOK kurjistaa sairaita, lapsiperheitä, eläkeläisiä. Jäädyttämällä indeksit, leikkaamalla ja vähentämällä juuri heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukia.

          Jos todisteita kaivataan eriarvoisuudesta, niin kelpaako Korkeimman oikeuden pöytäkirja? Nimittäin KKO 2009:14 kertoo, että eräs maahanmuuttajataustainen on saanut useamman vuoden ajan reilut 2.500 e/kk toimeentulotukea (perusosa+”harkinnanvaraiset”), ja sen päälle vielä Kelan asumistuet noin 600 e/kk. Yhteensä 3.100 e/kk käteen joka kuukausi. Jokainen voi itse tarkastaa tuosta julkisesta pöytäkirjasta summat. Eriarvoistako? Olisiko sittenkin syytä avata noita toimeentulotukia joita me kuulemma tasa-arvoisesti saamme ihan yhtä paljon taustastastamme riippumatta?

          Kysymys: kuinka paljon pitää olla työssäkäyvän YH-äidin bruttotulot, että hän saa saman verran käteen käteen tarhamaksujen ja työmatkakulujen jälkeen?

          Vastaus: noin 5.800 e/kk. Tietysti vielä sillä erotuksella, että hänen pitää käydä töissä, eikä voi viettää aikaansa lastensa kanssa.

          (Sensuroitu) haki oleskelulupaa itselleen ja yhdelle lapselleen Suomen (sensuroitu)suurlähetystöön (päivämäärä)1998 jättämällään hakemuksella perheenyhdistämisperusteella. Hakemus perustui siihen, että A oli solminut päivämäärä.1998 avioliiton Abdullahi B -nimisen miehen kanssa, jolla oli pysyvä oleskelulupa Suomessa, ja että lapsi oli heidän yhteinen.

          Ulkomaalaisvirasto myönsi päätöksellään 14.2.2000 oleskeluluvat ajalle 14.2.2000 – 14.2.2001 ja jatkoi niitä 28.4.2002. Oleskeluluvan voimassaoloaikana A nouti toisen lapsensa (sensuroitu) Suomeen ja synnytti kolmannen lapsensa.

          A haki yhdessä B:n kanssa sosiaalietuuksia ja toimeentulotukea seuraavasti:
          Kansaneläkelaitokselta

          1.4.2000 – 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
          3.4.2000 – 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
          20.2.2001 – 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
          Helsingin kaupungilta

          3.4.2000 – 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.

          Noiden päälle varmaan tulee asumistuet.

          Viranomaisten on vaikea päästä käsiksi ongelmiin, sillä somaliyhteisö on niin tiivis. Kasvattilapsijärjestelmän väärinkäytössä on myös piirteitä, jotka vaikuttavat järjestelmälliseltä keplottelulta.
          -Vaikea sanoa, onko tämä järjestelmällistä toimintaa. Kaikista näistä menettelytavoista he toki informoivat toisiaan. Tieto kulkee siitä, miten voi menetellä, mikä on mahdollista, mikä on sallittua ja mikä kenties ei sallittua, mutta voi onnistua, kertoo komisario Arvo Mäntykenttä Helsingin ulkomaalaispoliisista.
          www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1110838 280410
          Perheet olivat suuria, keskimäärin seitsenlapsisia. Perheenkokoajia
          Erityisesti Afrikan maista tulevissa perheenyhdistämishakemuksissa usein haetaan biologisten lasten ohella myös muita lapsia.
          Kaikki haastateltavat ovat tienneet perheenyhdistämisen mahdollisuudesta!
          Päällimmäisenä ajatuksena oli kuitenkin unelma paremmasta elämästä. Perheenkokoaja halusi hakea perheensä Suomeen, jotta he voisivat asua yhdessä perheenä. Odotukset Suomesta olivat usein korkealla. Sekä perheenkokoajat että tulleet perheenjäsenet ovat kertoneet odottaneensa elämältä Suomessa turvaa, rahaa, palveluita…
          www.socca.fi/files/961/Perheenyhdistaminen_haastattelut.pdf
          Lehti ylistää Suomen veronmaksajien maahanmuuttajille tarjoamia sosiaalietuja.
          www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77741-arabilehti-ylistaa-suomea-muslimi… 231109
          Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas
          “Afrikassa ajatellaan, että Suomessa on joka paikassa rahaa”
          Riitta Vainio
          Helsingin Sanomat
          Helsingin Vuosaaren lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Saliha Sakhi (vas.) ja abiturientit ja Mohamed Osman ja Sazan Rexhepi suunnittelevat tulevaisuutta luottavaisina.
          Vuosaaren lukion abiturientilla Mohamed Osmanilla, 20, on valoisa käsitys siitä, miten Suomessa virallisesti kohdellaan maahanmuuttajia.
          “He saavat asuntoja, työpaikkoja, koulutusta ja toimeentulotukea, jos tarvitsevat.”
          Näkemys ei paljon poikkea siitä, mitä Mohamed Osman ajatteli ennen kuin lähti perheineen 12 vuotta sitten Suomeen.
          “Afrikassa ajatellaan, että Suomessa on joka paikassa rahaa, sitä voi löytää maastakin, ja sitä on helppo saada.”
          www.hs.fi/digilehti/kotimaa/a…/1135243750090

          -Tämä on niin kuin turkkilainen basaari. Kokeneiden hakijoiden määrä vain koko ajan lisääntyy, tieto kulkee ja maan valinta tapahtuu taloudellisten kriteerien perusteella, sanoo Heinonen.
          yle.fi/uutiset/satoja_turvapaikanhakijoita_palannut_vapaaehtoises…
          Useita kurdeja, afganistanilaisia ja somaleja vailla passia hakee turvapaikkaa Suomesta. Osan epäillään maksavan matkansa vasta jälkikäteen täältä saamillaan tukirahoilla.
          yle.fi/uutiset/kansainvalinen_ihmissalakuljetusverkosto_ulottuu_m…
          190111
          Suomeen on Romanian romaneiden jälkeen tullut uusi aalto romaneja, nyt Bulgariasta. Viime vuonna heitä saapui yli 700 ja pelkästään joulukuussa yli 200. Viranomaisten mukaan he tulevat samalta alueelta, ja sana Suomen toimeentulotuesta on kiirinyt.
          yle.fi/uutiset/suomi_houkuttaa_nyt_bulgarian_romaneja/5501696 020210
          – Olot ovat siellä kutakuinkin rauhalliset, rauhattomuus ei ole ongelma vaan köyhyys, arvioi Heinonen.
          yle.fi/uutiset/satoja_turvapaikanhakijoita_palannut_vapaaehtoises… 29.1.2012

          B on ilmoittanut haluavansa muuttaa Suomeen ainiaaksi, koska tuntuu olevan parempaa elää yhdessä Suomessa. Hän on täsmentänyt olettavansa asian olevan näin, koska hänen poikansa ja veljensä asuvat siellä.
          Suomesta B ei kertomansa mukaan tiedä mitään. B on ilmoittanut, että he eivät voi viettää perhe-elämää Etiopiassa, koska hänellä ei ole työtä siellä. Suomessa se B:n mukaan on mahdollista, koska elämä siellä on ilmaista.
          www.kho.fi/paatokset/48162.htm
          Suurimpia Suomeen pyrkiviä afrikkalaisryhmiä ovat somalit. He myös haluavat jäädä tänne perheenyhdistämissyistä!
          www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomeen-yrittaa-laittomasti-yha-use… 040212
          Suomeen yrittää laittomasti yhä useampi afrikkalainen
          “Totta kai jokainen meistä haluaa tulla onnelliseksi omassa elämässään. Kun oma maa ei pysty tarjoamaan hyvinvointia, onnea lähdetään etsimään sieltä, missä sitä on tarjolla.” Suurin osa lähtijöistä on nuoria alle 30-vuotiaita miehiä.
          “Heillä on vahva käsitys siitä, että elämä on helpompaa ja onnellisempaa maissa, joissa elintaso on korkeampi”, Hussein jatkaa.
          maailma.net/artikkelit/afrikasta_muutetaan_onnellisemman_elaman_t… 230413
          Afrikasta muutetaan onnellisemman elämän toivossa
          Somaliassa korruptio, sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja tuloerojen kasvaminen johtivat siihen, että somalialaiset kyllästyivät köyhyyteen….
          www.city.fi/ilmiot/rotuoppi/2919 020109

          inakin maahanmuuton yksi kustannut on suurempi kantasuomalaisten työttömyys: www.hel.fi/static/kanslia/Tasa-arvo/Rasismin-ehkaiseminen.pdf

          ”Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva.
          Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, jos siihen on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos se on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan etuun (ks. perustuslain 6 §, yhdenvertaisuuslain 7 §).”

          Tällainen kantasuomalaisten syrjiminen ei saa olla laillista. Jos on, niin lakia on muutettava. VAIN PÄTEVYYDELLÄ SAA OLLA MERKITYSTÄ!

          Väitteet siitä, että maahanmuuttajat eivät mukamas saisi enempää tukea sossusta voivat loppua tähän. Nimittäin asiasta on tehty ihan oikea tutkimus.
          Siellä mm. sivulla 73 sanottiin: “tulosten tarkastelussa nähdään että maahanmuuttajat saavat toimeentulotukea selvästi kantaväestöä enemmän.
          Maahanmuuttajia on aineistossa 8,2%, mutta heidän osuutensa toimeentulomenoista on 27%.
          Käykää itse katsomassa – siellä se on mustaa valkoisella!
          helda.helsinki.fi/handle/10138/38938

          Yksinäinen mamu sai sossulta yli 2000 euroa kuukaudessa ylitys johtuu harkinnanvaraisesta tuesta.
          jlokka.blogspot.fi/2013/09/from-lieksa-with-tiliote.html

          Esimerkiksi somalien työttömyysprosentti on lähes 90. Siitä huolimatta kaikilla kadulla vastaantulevilla somaleilla on hienot, uutuuttaan hehkuvat merkkivaatteet, somalinaisilla uudenveroiset lastenrattaat jne.
          Mistä siis lähes kokonaan työtön kansanryhmä saa rahat em. tavaroihin?

          sekin hakenut vuosien varrella 2 kertaa työvoimakoulutukseen linja-autonkuljettajaksi, mutta ei ole otettu. Viimeksi kun haettiin koulutettavia raitiovaununkuljettajia 12 aloituspaikkaa kohden tuli muistaakseni 420 hakemusta. Sitä edellisellä kerralla vielä enemmän ja itsekin olin yksi hakijoista.

          Pääkaupunkiseudulla asetetaan maahanmuuttajat etusijalle jo pelkästään sen takia, että esim. Helsingin kaupunki on sitoutunut palkkaamaan maahanmuuttajia näiden väestöosuutta vastaavan määrän. No jokainen voi sitten miettiä tarkoittaako se sitä, että palkataan mamuja tuosta vaan kaupunginjohtajaksi tai sosiaalityöntekijäksi tai terveydenhoitajaksi tai opettajaksi tai rakennustarkastajaksi tai vesihuollosta vastaavaksi käyttöpäälliköksi…

          Vai kompensoidaanko sitä, että siisteissä sisähommissa on pelkkiä valkonaamoja ja vieläpä enemmistönä naisia sillä, että siihen vähän koulutusta vaativaan duunariportaaseen otetaan SUHTEETTOMAN paljon maahanmuuttajia (jo 40 % ja kasvaa). Kun toimistoissa on väestösuhdetta vähemmän mamuja ja kuljettajina on suhteettoman paljon mamuja, niin lopputuloksena kaupunki voi iloisesti markkinoida, että tavoitteet on saavutettu.

          www.halla-aho.com/scripta/helsinki_ja_globaalin_vastuun_strategia.html

          “Muunkielisten osuutta henkilöstössä lisätään vastaamaan muunkielisten osuutta kaupungin väestössä. Kaupungilla on yhteiskunnallisena toimijana lisäksi vastuu muunkielisten sosioekonomisen aseman parantamisesta mm. työllistymistä ja urakehitystä edistämällä.”

          Kyseessä on puhtaasti syrjintä kantasuomalaisia kohtaan. Ja mitään positiivistahan tässä ei ole.

          www.halla-aho.com/scripta/positiivisen_syrjinnan_ongelmia.html

          “Koska tiettyjen väestöryhmien keskimääräinen koulutustaso on hyvin matala, niiden suhteellisesti “oikea” edustus vaikkapa kaupungin henkilöstössä voidaan käytännössä toteuttaa lähinnä palkkaamalla niiden edustajia vähäistä koulutusta vaativiin tehtäviin. Jotta heidän kokonaisedustuksensa organisaation kokonaishenkilöstöstä olisi “oikea”, heillä on käytännössä oltava huikea yliedustus alimman portaan tehtävissä. Tämä korostaa entisestään epätasa-arvoa kouluttamattoman vähemmistöedustajan ja kouluttamattoman suomalaisen välillä.”

          on suorastaan rikollista jotta
          ulkomaalaisia hyysätään kaikin tavoin verovaroillamme, samaan aikaan
          kun omia Suomen kansalaisia ja heidän olojaan kurjistetaan koko ajan!
          Sosiaalitantta Remes Espoosta väittää jotta ohjeet ovat samat
          kaikille, voi ollakin mutta käytäntö on taasen toisin!
          Asiaasi saat tukea mm, Lieksan sosiaalitoimiston sekoiluista! Tein
          männä talvena kantelun Lieksan sossutanttojen toimista
          Oikeuskanslerille, kansleri tutki asian ja totesi jotta pakoloiset
          ovat Lieksassa saaneet paljon helpommin ja jopa laittomasti rahaa
          sossutoimiston pöydän alitse, kuin SUOMALAISET!
          Tutkinnan pöytäkirjat saat takuulla oikeuskanslerin toimistosta !

          Alla hieman tietoa johon voit nojailla jatko keskusteluissasi,
          sossutanttojen kanssa !

          Seuraava juttu perustuu poimintaan Korkeimman oikeuden sivuilta:
          www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

  9. Italiassa kadut ovat autioituneet ja terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittunut koronaviruksen leviämisen ja hallituksen toimenpiteiden seurauksena. Toivoa tilanteen helpottumisesta saattaa olla jo näkyvissä, mutta muilla mailla sama voi olla vielä edessä.
    www.is.fi/ulkomaat/art-2000006439585.html

  10. Tässä pitää muistaa että kalpeanaamainen suomalainen on päättäjille vain veronmaksaja, numeroita, euroja ja tilastoja ja meillä on vain se instrumentaalinen arvomme

    MUTTA

    Turvapaikanhakija, pakolainen, kehitysmaamuslimi, elintasosiirtolainen, ”partalapsi”.. heillä on jakamaton ihmisarvo ja kaikki oikeudet ilman mitään velvollisuuksia ja kustannuksia.

    Tällainen on maan tila tällä hetkellä.

    Eipä rouva sisäministerikään olisi voinut paljon suoremmin ilmaista ajatustaan, että edes suomalaisten kansanterveys korona-viruksen kynsissä ei ole niin tärkeää kuin turvapaikanhakijoiden vapaa liikkuvuus maahamme. Rajoja siis EI VOI MISSÄÄN tilanteessa meillä sulkea koska ”kansainväliset sopimukset”, vaikka moni EU-maa näyttää pitkät moisille sopimuksille jatkuvasti (Tanska, Puola ja Tsekki juuri sulkivat rajansa koronan vuoksi eilen)

    Lammaskansa ansaitsee päättäjänsä valitettavasti.

  11. Eli Suomen kanta-asukkaiden henki ja elämä on jälleen kerran muiden EU-maiden (järki-maiden) varassa. Oma hallinto on hirttänyt itsensä maailman tyhmimpään periaatteeseen ”avoimista rajoista”. Joka on itsetarkoitus henkeen ja vereen.

    Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo on kouluesimerkki ihmisestä, joka on psykopaatti.

  12. Täyttä asiaa! Onhan tämä helvetin käsittämätöntä toimintaa valtion johdon taholta. Halla-aho toi aivan oikein esille, että vielä tässäkin tilanteessa syydetään yli miljardi rahaa ulos kehitysapuna vaikka omakin maa on hätää kärsimässä. Sitten vielä kerätään niitä viimeisiäkin ropoja lisää yhteisvastuukeräyksellä, josta menee 60% ulkomaanapuun. Nyt kun Italiassa on tuhansia ihmisiä, jotka tarvitsevat hengityskoneiden hoitoa niin mistä löytyy Suomessa ylimääräisiä hengityskoneita ja mistä löytyy enää rahaa niiden ostoon. Hoidon priorisointi lienee välttämättä edessä, mutta eihän meidän omilla kansalaisilla ole niin väliä vaikka osan karsisi luonto pois.

    Mutta ei se mitään, kohta saadaan esimakua vihreiden paratiisista kun talous sakkaa ja päästöt vähenee. Saas nähdä pääsevätkö valittamaan vielä krematorioidenkin lisääntyneistä savuista ja saasteista.
    Vastaus

  13. Suomi on ulkoistanut täysin päätöksentekonsa EU:lle, joka nyt on jo koko ”järjestöä” koskeva reaaliteetti jäsenvaltioille. Mutta Suomi suorastaan pelkää tehdä mitään itsenäisiä päätöksiä sellaisissakin asioissa, joissa se vielä voisi aivan hyvin tehdä ilman EU:n asettamaa estettä.

    Suomalalaisilla päättäjillä ei ole aivoja eikä munaa ottaa vastuuta itse tämän maan päätöksenteosta, vaan se tukeutuu lapsen tavalla ;Mutti-Merkeliin. Ja jos Merkel ei itse ota mitään selvää kantaa kuten oli viimeisessä EU-kokouksessa. Pääministeri Sanna Marin ei tiennyt mitä tehdä tai edes sitä mitä halusi.

    Suomalaiset valta-poliitikot ovat selkärangattomia globalistien palvelijoita ja maanpettureita, jotka eivät välitä Suomen vastaisista kohtaloista yhtään mitään vaan päinvastoin haluavat olla myötävaikuttamassa isänmaamme lopulliseen tuhoon aivan kuten Saksan liittokansleri Angela Merkel tekemässä saksalaiselle kansakunnalle ddr:lläisen kommunistisen ideologian mukaisesti vain sairaan itseinhon siivittämänä siitä mitä tapahtui 75-vuotta sitten.

Comments are closed.