Tarkennuksia viime päivien uutisointiin

Viime päivinä valtamediassa on kohistu ministeritasoa myöten siitä, että kansallissosialistit jakoivat esitteitä Helsingissä. Korjaamme tässä lyhyesti joitain kohtia siitä disinformaatiosta, jota liikkeestämme on levitetty.

Kohti Vapautta! -kansanliike ei ole minkään järjestön jatkumoa vaan täysin itsenäinen organisaatio. Mediassa on väitetty, että Kohti Vapautta! olisi kielletyn oppositiojärjestön Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) suoraa jatkumoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Osalla jäsenistöstä voi olla taustaa PVL:ssä, mutta ei kaikilla. Myöskään kaikki PVL:n jäsenet eivät ole Kohti Vapautta! -liikkeen jäseniä. Nähdäksemme edellä mainituilla yksityiskohdilla ei pitäisi olla edes kovin paljoa merkitystä, sillä tietääksemme PVL:n jäsenille ei ole määrätty kieltoa osallistua poliittiseen toimintaan. Myöskään kansallissosialismi ei ole Suomessa kriminalisoitu, joten väitteet ”laittomasta poliittisesta toiminnasta” ovat tuulesta temmattuja.

Mediassa on myös kutsuttu lauantain aktivismia ”mielenosoitukseksi”. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa sillä kyseessä oli itsenäisyyspäivän marssia mainostavien esitteiden jakelu pienellä porukalla.

Joissain lehdissä liikkeemme lippua on kutsuttu hakaristilipuksi. Lienee syytä vielä selventää, että lipussamme oleva tunnus on vanha suomalainen symboli nimeltä Tursaansydän. Muutama toimittaja voisi sivistää itseään kirjoittamalla sen johonkin Internetin hakukoneeseen.

Riippumatta median, poliittisen poliisin tai poliitikkojen painostuksesta ja mielivallasta kansallismielistä oppositiota vastaan, tullaan Helsingissä joka tapauksessa järjestämään kansallissosialistinen marssi itsenäisyyspäivänä. Kannustamme kaikkia nykymenoon kyllästyneitä suomalaisia saapumaan itsenäisyyspäivänä Helsinkiin osoittamaan mieltä terveiden arvojen puolesta – kansanpetturipoliitikkoja, korruptoitunutta poliisia ja valehtelevaa valtamediaa vastaan!

Nähdään Helsingissä 6. joulukuuta!

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish this site what many people (+100) are sending to me without reading content.