Poliitikot kuittasivat järkyttävän suuria summia VOK-bisneksillä

Kansanedustajat laittoivat veronmaksajat maksamaan heidän bisneksensä.

Nämä ”hyvät ihmiset” leimaavat meitä kaikkia “rasisteiksi” ja rikollisiksi, vain sen takia, että ne ajavat heidän tarkoitusperiään saada tehdä liiketoimintaa. Kansalaisten verorahoilla.

Maahanmuuttoviraston tilinpäätöksen mukaan (sivu poistettu, eli sensuroitu jälkikäteen) Maahanmuuttoviraston tilikauden kulut tuottojen jälkeen olivat vuonna 2015 yhteensä 198,3 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomessa ei ole aiemmin ollut yksityisten yritysten ylläpitämiä vastaanottokeskuksia.

Iltalehti kirjoitti asiasta seuraavaa:

Suuria summia

Maahanmuuttoviraston mukaan yksi vuorokausi vastaanottokeskuksessa maksaa valtiolle keskimäärin noin 40 euroa per turvapaikanhakija.

– Tämä valtakunnallinen keskiarvo pätee myös Luona Oy:n kohdalla, viestintäpäällikkö Hanna Kautto maahanmuuttovirastosta sanoo.

Kauton mukaan tilanteen kiireellisyydestä johtuen kirjallinen sopimus on vielä tekemättä.

Suullinen sopimus kuitenkin löytyy ja sen perusteella Luona veloittaa palveluksistaan saman verran kuin esimerkiksi Suomen Punainen Risti (SPR) tai kunnat.

Sadan turvapaikanhakijan majoittaminen maksaa valtiolle noin 4 000 euroa vuorokaudessa eli 120 000 euroa kuukaudessa.

Valtakunnallisen keskiarvon mukaan 400 turvapaikanhakijan majoittaminen on kuukausitasolla jo lähes puolen miljoonan euron suuruinen bisnes.

Vuositasolla puhutaan lähes kuudesta miljoonasta eurosta.

Maahanmuuttoviraston mukaan satoja turvapaikanhakijoita majoittavan vastaanottokeskuksen pyörittäminen vaatii paljon henkilökuntaa.

Iltalehti mainitsi muutamia bisneksessä olevia poliitikkoja jutussaan:

Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok), ex-kansanedustaja Ulpu Iivari (sd) ja ydinvoimayhtiö Fennovoiman entinen yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Pasi Natri. Natri on europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd) puoliso.

Jostakin kumman syystä Iltalehti unohti jutustaan tyystin erään Afgaanitaustaisen (Sd.) kansanedustajan. Unohti ja unohti… 

Iltalehti jatkoi jutussaan:

Iivarin mukaan vastaanottokeskus on yritykselle bisnes muiden joukossa.

– Me teemme tätä ihan samoilla ehdoilla kuin SPR:kin. Ei siinä ole mitään sen kummempaa, Iivari sanoo.

Lauslahden mukaan osakeyhtiön tehtävä on tehdä bisnestä. Kuten Iivarikin, Lauslahti on mukana strategisena hallitusammattilaisena, ei osakkeenomistajana.

– Bisnekseen liittyy eettisiä kysymyksiä ja meidän tehtävä on tuoda hallitustyöskentelyssä tätä eettistä puolta näkyviin, kokoomuksen kansanedustaja sanoo.

Näin poliitikot ja kansanedustajat toimivat Suomessa. Reilua peliä, eikö totta?

mvlehti.net/2018/10/28/poliitikot-kuittasivat-jarkyttavan-suuria-summia-vok-bisneksilla/

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish what people are sending to me.

1 Comment

Comments are closed.