Islamisti huijasi yli 44 000 euroa kelalta.

Yli 70% ulkomaalaisista huijaa sosiaalietuuksia Suomessa, kun kantaväestön osuus on alle 5%.Tuomio demla oikeusistuimen takia vain ehdollista eli ei mitään. Islamisti ei tuomittu maksamaan huijaamiaan tukia takaisin. Islamisti ei ole lopettanut vieläkään tukien huijaamista vaan on nostanut perusteettomia tukia ja aikoo jatkaa samalla lailla tuomiosta huolimatta. Tuomiot ovat aina islamisteille mitättömiä ja suurinta osaa rikollisista somaleista ei joudu edes tuomiolle.

10 vuotta rahanpesua ja mitätön ehdollinen tuomio, jossa sana: ”ehdollinen” ei olisi milloinkaan kohdannut kantasuomalaista petoksen tekijää. Jäänee epäselväksi tässä demlan paskapäätöksessä se, joutuuko kyseinen somali ämmä edes maksamaan vääryydellä hankkimiaan nk. ”lapsilisiä” takaisin KELAlle korkoineen vai katsotaanko kyseisessä ”ulkomaanapu” -firmassa tuo summa ”förskotiksi” tuleville somali ämmän omille lapsille.

Mitä tulee kantasuomalaisten vastaaviin tapauksiin joko tahallisena erehdyttämisenä tai vahingossa KELAn maksaessa liikaa tukia ja etuuksia. Silloin KELA perii takaisin joka ainoan sentin.
Somali pääsi demla oikeudesta somali -passilla vapaaksi ”tuomiolla”, joka merkitsee samaa kuin vapauttaminen koko rikosvastuusta. Lisäapuna oli tietysti vielä ”rattaita rasvaamassa” vihreän puolueen jäsenyys, jonka minkään väriset puolueeseen kuuluvat vatipäät eivät maksa yhteiskunnan säätämiä veroja ja maksuja, mutta tuo puolue on itse kerkeästi keksimässä mitä mielikuvituksellisempia veroja ja maksuja, joilla rasitetaan veronmaksajien kukkaroa. Siis heidän, jotka hoitavat vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan, vaikka kuten edellinen tapaus osoitti on se täysin hölmöläisen hommaa, sillä kyseessä on vain ”kaivona” oleminen, josta vain otetaan eikä koskaan.

Kokonaan torkeaa Saidon tekemaa petosta ja rahanpesua ei oikeuslaitos kuitenkaan painanut villaisella, vaab tuomitsi samalla suimalaiset veronmaksajat maksamaan Kelalle takaisin Saidon huijaamat noin 44200 euroa.
Talla Saidon lyhyella ehdollisella varmustettiin myos se etta Saido paasee taas mahdollisimman pian Vihreiden edustajaksi ja hoitamaan Suomen asioita kuntoon. Toteuttamaan sita etta jokainen naihin kehareihin sijoitettu euro tulee tuplana takaisin parissa vuodessa.
Muuten, mahtoiko se Porissa suomalaisnaisen paan irroittanut irakeesi tulla valituksi Teljan seurakuntavaaleissa, niin kuin kirkkoherra oli toivonut.

Nämä ”tuomiot”,joita annetaan ”muualta tulleille enimmäkseen kolmansista maista tulleille ” on aivan uskomattomia melkein poikkeuksetta.

Melkein raiskaajien päitäkin ”silitetään-tyyliin voi voi,ettei vaan tule paha mieli, vaikka uhreille voi jäädä elinikäiset traumat.

Ei tälläistä olisi päässyt tapahtumaan 1980-luvulla;Eila Kännö oli Ulkomaalaisviraston (tms) johtajatar ja luultavasti ulkomaalaisille raiskaajille olisi ”tullut potku perseeseen-tyyliin ja uloslähtö” maasta 1980-luvulla, no ei ollut tällaisiä ”tahallaan tehtyjä ongelmia”.Tosin ei tänne olisi edes päässyt.

Meidän kansan maksamilla korkeilla verorahoilla julkisen puolen päättäjät näitä linjaa-eikö olekkin irvokasta?
Siis ehdollista.Kertoo kaiken maamme ”oikeusjärjestelmästä ja valtaapitävien”prioriteeteista.

No,aika kulkee kulkuaan…..ja kun ”valta vaihtuu takaisin ”……on ”isolla luudalla paljon töitä”.

Olimme juuri Unkarissa käymässä.Kuulimme,että jos raiskaa ylipäänsä ,nämä pakolaissiirtolaisturvapaikanhakijamiehetkin, tulee VÄLITTÖMÄSTI väh. 5vuoden linnatuomio.

Ja siellä ei ole luksusvankiloita,näitä äijiä ei ymmärretä sitten yhtään, vaan ne saa just sitä, mitä tilaa ja niille ”puhutaan sillä kielellä, mitä ne
”Ymmärtää”.
Tuskin Venäjälläkään ”silitellään” raiskareiden/joukkoraiskaajien päitä ja ymmärretä, että voi,voi,kun nyt tuli tuommoinen tehtyä, laitetaanko ”luksusvankilaan”-en usko,

Venäjällä on oikeita miehiä valtaa myöten ja luulen,etteivät ymmärrä ”sellaista,mitä meillä ymmärretään”,mikä on mielestäni hyvä.

Vihreiden Helsingin varavaltuutettu Saido Mohamed sai eilen perjantaina Helsingin käräjäoikeudelta yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä rahanpesusta.

Tuomio liittyy kokonaisuuteen, jossa Saido oli sisarensa kanssa ja tämän kautta juonitellut Kelalta itselleen jopa 44 000 euroa perusteettomia lapsilisiä. Sisar sai vuonna 2016 tuomion törkeästä petoksesta ja nyt samaan sukuun saatiin toinenkin tuomittu, tällä kertaa törkeästä rahanpesusta.

Sisarensa oikeudenkäynnissä Saido Mohamed kertoi nostaneensa rahat itselleen ja lähettäneensä ne sisarelleen, mutta oikeus ei löytänyt näyttöä tästä, vaan totesi Saidon nostaneen rahat omaan käyttöönsä. Käräjillä Saido Mohamedin sukulainen todisti tätä vastaan.

Törkeän rahanpesun rangaistusasteikko on poikkeuksellisen ankara. Törkeästä rahanpesusta voidaan tuomita vankeutta minimissään 4 kuukautta ja maksimissaan kuusi vuotta. Rangaistusasteikon poikkeuksellisen suuri maksimi kuvastaa yhteiskunnan suhtautumista teon vakavuuteen ja vahingollisuuteen kansantaloudelle.

Lähde:

mvlehti.net/2018/11/17/somali-saido-mohamedille-tuomio-torkeasta-rahanpesusta-vain-reilu-vuoden-ehdollinen-tuomio/

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish what people are sending to me.