Ylessä on tänään päivän teemana jälleen kerran “äärioikeisto”, jonka sisältöä se vääntelee mielivaltaisesti omien poliittisten päämääriensä mukaan. Objektiivisesti arvioituna ääriliikkeistä ja ääri-imiöistä puhuttaessa pitäisi viitata hallitsevaan hegemoniaan; valtapuolueiseen, valtakulttuuriin ja valtamediaan. Suomen ja muun Euroopan yhteiskunnallisia muutoksia ei tarvitse tarkastella kuin lyhyellä aikahaitarilla niin huomaa, että muutokset ovat olleet aikaisempaan verrattuna äärimmäisiä ja vieläpä huonompaan suuntaan. Kuvaavaa on, että kun nykyistä yhteiskunnallista hulluutta vastaan asettuu poliittisia voimia, valtaa pitävät ääri-ihmiset leimaavatkin maalaisjärkeä puolustavat totuudenpuhujat äärilliikkeiden edustajiksi.
Kuten tavallista äärioikeistouutisissa, tässäkin tapauksessa toimittaja
Simo Ortamo kiinniittää päähuomion seurauksiin, eikä varsinaiseen syyhyn, jossa laittomat turvapaikanhakijat tappoivat puukolla kylmäverisesti 35-vuotiaan saksalaismiehen. Jutun sävy on täysin erilainen kuin
niissä uutisissa, joissa poliisi on ampunut itsepuolustukseksi mustan miehen, jonka jälkeen “musta yhteisö” on polttanut pari korttelia ja hakannut vastaantulevia valkoisia. Narraatioon kuuluu, että toimittajat etsivät syitä aina muista kuin mustista, jolloin syntipukiksi joutuu yleensä “rasistinen poliisi”, vaikka monet aseisiin turvatuneista virkavallan edustajista on itse mustia. Sen sijaan liberaalitoimittajilta ei löydy ymmärrystä saksalaisille, kun nämä ovat vihdoin saaneet tarpeekseen raiskaavista ja murhaavista kehitysmaalaisista. Todellisten syiden arvioinnin sijaan
valtamediassa alkaa hillitön kauhistelu “väkivaltaisesta äärioikeistosta ja sen nosususta”.
Saksan viime tapahtumat ovat antaneet punavihreille toimittajille mahdollisuuden “todistaa” itse keksimänsä narraation, jossa aina vain ilman syytä kasvava väkivaltainen äärioikeisto on uhka kaikkialla Euroopassa. Valtamedian fiksaatio “äärioikeiston väkivaltaan” on huvittavaa, sillä normaalisti kuvio menee niin, että nationalistit järjestävät rauhallisen mielenilmauksen, jonka kimppuun äärivasemmisto yrittää hyökätä, mutta siinä epäonnistuttuaan se alkaakin tapella “fasistisen” poliisin kanssa. Kaiken tämä äärivasemmistolaisen hulabaloon jälkeen uutisotsikot eivät osaa kirkua muuta kuin että “Äärioikeiston marssilla mellakoitiin”
.
Rationaalisena esiintyvän liberaalimedian silmissä “äärioikeisto” näyttäytyy pimeänä henkimaailman voimana, jonka ilmaantumiselle ei ole muuta syytä kuin sen silkka itseään ruokkiva pahantahtoisuus. Jos toimittajien annettaisiin pohtia ääneen todellisia syitä, se voitaisiin mediakeisarien korvissa tulkita äärioikeiston ymmärtämiseksi ja sehän jos mikä olisi ensimmäinen askel kerettiläisyyteen. Siksi toimittajien analyyseissä “äärioikeiston nousua” ei voida selittää sillä, että Saksaan on vuosikymmenien aikana päästetty kansalaisilta kysymättä toistakymmentä miljoonaa saksaa taitamatonta kehitysmaalaista. Tämä ilmeinen syy on kiistetty itsepintaisemmin liittokansleri Angela Merkelin harjoittaman politiikan kohdalla.
Chemintzin massiiviset mielenosoitukset olisivat jääneet syntymättä, mikäli Merkelin Saksa ei olisi päästänyt maahan valepakolaisia, joihin kuuluivat saksalaismiehen puukottaneet 23-vuotias syyrialaismies ja 22-vuotias irakilaismies. Murhan ymmärrettävissä vastareaktioissa ei ole kuollut vielä yksikään ulkomaalainen, mutta silti Chemnitzin tapahtumissa median päähuomion vie “äärioikeisto”, vaikka sen pitäisi keskittyä epäonnistuneen pakolaispolitiikan synnyttämään ulkomaalaisväkivaltaan. On röyhkeyden huippu, että Merkel tuomitsee saksalaisen Chemnitzissä käyttämän muinaisgermaanisen Vehm-oikeuden, vaikka johtavalla hallituspuolue Kristillisdemokraateilla on itsellään verta käsissään. Se on Merkelin johdolla koko tämän väkivaltakierteen pääsyyllinen.
Viimeksi kun Chemnitzissä kansanjoukot rynnivät kaduille kaupunki tunnettiin nimellä Karl-Marx Stadt. Elettiin syksyä 1989, jolloin itäisen Euroopan sosialismi romahti ensimmäisenä DDR:ssä. Jotain tuttua on siinä, että myös silloin “edistyksellinen” valtiovalta kutsui tavallisia mielenosoittajia nationalisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja natseiksi kunnes menetti valtansa.
