Islamisaation alkeet ymmärtämättömälle

Suvaitsevaisto vakuuttaa islamisaation olevan myytti. Näen heidät siinä asiassa varsin samanlaisena ryhmänä kuin evoluution kiistäjät. Lähes kaikki kreationistit hyväksyvät sen tosiasian, että luonnossa tapahtuu pieniä muutoksia, ympäristöön sopeutumista. He kuitenkin kieltäytyvät hyväksymästä sitä ilmeistä tosiasiaa, että pitkän ajan kuluessa kaikki ne pienet muutokset kasautuvat suuriksi muutoksiksi.

Islamisaation kiistäjät joutuvat tunnustamaan ilmiselvät, pienet muutokset: halal-lihan myynnin aloittamisen, hunnutetut naiset katukuvassa, epähygieenisten burkinien salliminen uimahalleissa, moskeijat, rukouskutsut, arabian kielen yleistymisen. Samoin kuin kreationistit, islamisaation kiistäjät teeskentelevät, että nämä pienet muutokset eivät muka ajan kuluessa tuottaisi suurta muutosta.

Ajatellaanpa vaikka Tukholmaa 50 vuotta sitten ja Tukholmaa nyt. 50 vuotta sitten Tukholmassa ei näkynyt juuri mitään islamisaation oireita. Massamaahanmuuton myötä oireilu alkoi, ja nyt Tukholmassa on naapurustoja, joissa muslimit ovat valtaenemmistö, joissa kielenä puhutaan arabiaa tai somalia, rukouskutsut raikaavat ja valtaväestö muuttaa pois ghettoutuneista kaupunginosista maahanmuuttajien vuoksi.

Tukholmassa on tapahtunut siis jotain muutosta. Se on islamilaisempi kuin se oli 50 vuotta sitten. Ensi vuonna se on taas asteen enemmän islamilainen massamaahanmuuton ja maahantulijoiden lisääntymistahdin myötä, samoin sitä seuraavana. Miksi sitä muutosta islamilaisempaan suuntaan sanoisi? Kävisikö vaikka islamisaatio?

Helsinki islamisoituu aivan samoin, se vaan ei ole yhtä pitkällä prosessissa kuin Tukholma. Suurmoskeijaa, jopa useita sellaisia, suunnitellaan. Voisi sanoa, että kaupunki, jossa on suurmoskeija rukouskutsuineen on islamisoituneempi kuin kaupunki ilman niitä.

Islamisaatio toimii kuin evoluutio: se ei iske päälle hyökyaaltona, jonka seuraukset näkisi hetkessä. Samoin kuin evoluution tuottamia muutoksia ei ihmisen eliniän puitteissa ehdi huomata, islamisaatio hiipii päälle asteittaisina muutoksina. Tässä toimii jälleen vertaus sammakosta kattilassa: jos sammakon pudottaa kiehuvaan veteen, se hyppää sieltä pois, mutta jos se laitetaan kylmään veteen, jota asteittain lämmitetään, se ei huomaa veden kuumenevan ja kuolee kattilaan.

Rajuimmin islamisaatio näkyy tietysti Lähi-Idässä. Kristittyjen määrä on pudonnut 80% viimeisen vuosisadan aikana, ja heidän asemansa on koko ajan vaikeampi. Samoin jesidejä vainotaan ankarasti. Islamisaatio syö tielleen osuvat, heikommat kulttuurit. Jopa vankan hinduenemmistön omaava Intia on vaikeuksissa islamisaation kanssa: monilla alueilla 5-10% kokoinen muslimivähemmistö toteuttaa sharia-lakia ja hallitsee hinduenemmistöä pelolla. He eivät uskalla puuttua muslimien tekemisiin.

Yksi islamisaation kynnys ylitetäänkin juuri silloin, kun muslimien osuus väestöstä alkaa olla se 5-10%. Silloin islamisaation merkit alkavat näkyä toden teolla ja muslimien äänivoima näkyy varsinkin paikallisvaaleissa. Kun muslimien määrä kasvaa niin suureksi, että he pystyvät voimalla päihittämään muut, he tarttuvat tilaisuuteen.

Vai osaako kukaan mainita maata, jossa olisi yli 50% muslimeita, jossa vähemmistöjä kohdeltaisiin hyvin ja jossa uskonnonvapaus ja demokratia toteutuvat? Kuten Suomessa Helsingin Muslimit -järjestö itse sanoi, Suomen muslimit ovat tällä hetkellä aselevossa Suomen kanssa. Se aselepo loppuisi saman tien, mikäli muslimeilla olisi riittävästi voimaa takanaan.

Muslimit kasvattavat äänivoimaansa tehokkaasti holtittoman maahanmuuttopolitiikan ja jättimäisten perheiden voimalla. On aivan tavallista, että Euroopan maissa 70-90% väestönkasvusta tulee maahanmuutosta. Maahanmuuttajat sitten muodostavat perheitä, joissa tyypillisesti on 3-5 kertaa enemmän lapsia kuin eurooppalaisperheissä. Järjestelmämme ruokkii tätä luomalla naurettavan kannustinloukun: putkauttamalla ulos vaikkapa 6 lasta tienaa jo pelkkinä tukiaisina lääkärin tai arkkitehdin palkan. Maahantulijoille se ei ole kannuste matalapalkkaisen työn vastaanottamiseen vaan lapsenteon jatkamiseen.

Eurooppalaisten omat lapsiluvut taas ovat täysin kestämättömät. Heikoimmassa päässä on Saksa, jossa keskimääräinen nainen synnyttää 1,3 lasta. Luvussa on mukana sekä kantasaksalaiset että lukua nostavat maahanmuuttajat, joten kantasaksalaisten luku on vieläkin pienempi.

Kestävän väestönkehityksen, eli kokonsa säilyttävän väestön raja on 2,1 synnytystä naista kohti. Maahanmuuttajat yltävät reilusti sen rajan yli, useimmat EU-kansat taas jäävät reilusti sen rajan alapuolelle.

Sellaiselle kehitykselle on vain yksi mahdollinen lopputulos: muslimit syrjäyttävät eurooppalaiset, se on vain ajan kysymys. Meidän väestönosamme pienenee koko ajan, heidän kasvaa.

Toisin kuin vaikkapa Saksan tai Ruotsin, on Suomen tilanne vielä hyvä: mikäli islamilaista väestönosaa ei kasvateta maahanmuutolla, eivät he kovin nopeasti voi merkittäväksi ryhmäksi kasvaa. Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa tilanne taas on se, että vaikka he löisivät portit kiinni, tulevat muslimit nykyistä politiikkaa noudatettaessa syrjäyttämään heidät pelkällä lisääntymisellä.

Mikäli joku vasemmistolainen islamistimyötäilijä kiistää nuo väestönkehityksen ja asteittaisen islamisaation faktat, on se osoitus vain ja ainoastaan henkilön kyvyttömyydestä ymmärtää matematiikkaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Numerot kuitenkin ovat mitä ovat: me voimme joko katsoa niitä silmiin ja tehdä hyvin informoituja päätöksiä kohtalomme suhteen, tai me voimme leikkiä, että päivänselvät luvut eivät olekaan totta ja seurata sivusta omaa tuhoamme. Se on meidän valintamme.

blogit.mvlehti.net/tuonenjoutsen/2016/05/07/islamisaation-alkeet-ymmartamattomalle/

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish what people are sending to me.