Vieläkö joku uskoo pakolaisten invaasion olevan spontaania?

Suomessa aloitettiin matujen laajamittaiseen vastaanottoon tähtäävä hanke jo 2013

Hankkeen osarahoittaja oli Euroopan pakolaisrahasto, ja hanke päättyi 31.1.2015 eli tänä vuonna. Viime keväänä, jatkona MAVA2-hankkeelle, kunnat saivat sisäministeriöltä ja ELY-keskuksilta pyynnön tehdä suunnitelmatpakolaisten laajamittaiseen maahantuloon.

Kuntia pyydettiin tekemään touko-kesäkuun aikana, viimeistään elokuussa,aiesopimukset siltä varalta, että Suomessa alkaa laajamittainen maahanmuutto.

Sisäministeriön ohjeen mukaan laajamittaisen maahantulon varautumisessa majoituspaikkatavoite kaikkien ELY-keskusten alueella oli – lienee edelleen – yhteensä 80 000.

Kuntalehti artikkeli

Pakolaiskeskusten suunnitteluhankkeen kotimaisesta rahoituksesta vastasivat sisäministeriön maahanmuutto-osasto, sisäministeriön
tutkimustyöryhmä, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Maahanmuuttovirasto, Suomen Terveystalo Oy, Suomen Punainen Risti, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja pienempiä toimijoita.

Huomattavaa on, että hanketta hallinnoi Suomen Punainen Risti.

Hankkeen aikana asioita työsti eteenpäin monta työryhmää. Näihin kuuluvilla ihmisillä on luultavasti paljonkin tietoa siitä, mitä MAVA2-hankkeen julkiseen kuvaukseen ei ole kirjoitettu.

Mava2

 

Tulos on nähtävissä nyt. Valmistautuminen pakolaisten laajamittaiseen maahantuloon alkoi jo lähes kolme vuotta sitten. Esimerkiksi Tornion järjestelykeskus avattiin täsmälleen hankkeessa määriteltyjen kriteereiden täyttyessä.

Se on vielä auki, mikä taho EU:ssa oli se, joka sai nämä hankkeet liikkeelle ja miten ne taustalla junailtiin, mutta selvää on, että pakolaisten ryntäys Eurooppaan ei ole spontaania, koska suunnittelua on tehty niin pitkään. Spontaanius ei vaatisi suunnitelmallisuutta ja suunnitelmallisuutta tästä kuviosta ei puutu.

mvlehti.net/2015/10/27/reaaliaikainen-vok-kartta/

Vastaanottokeskuksia ja muita turvapaikanhakijoiden majoituspaikkoja Suomessa.

Rajat on täytynyt avata tarkoituksella, koska yhtä hyvin ne olisi voitu pitää voimakeinoin kiinni. Eurooppaan päätettiin päästää miljoonia kehitysmaalaisia, ja yleensä se syy on raha. Sopivasti eri maissa – jos Suomen suunnittelusta voi jotain päätellä – oli saatu matusuunnitelmat tehtyä. Koska Kreikka ja Italia ovat porttimaita Eurooppaan, näiden päättäjät ovat luultavasti olleet tiiviisti mukana invaasion suunnittelussa.

Mielenkiintoista on se, että ovatko esimerkiksi Saksan ja Ruotsin tilanteet itse asiassa täysin hallinnassa näennäisestä kaaoksesta huolimatta, sillä kaaos ja hallitsemattomuus ovat hyviä syitä alkaa vaatia vielä pakolaisilta kieltäytyneitä maita ottamaan näitä eläteikseen, jotta Punainen Risti saa imettyä näidenkin maiden veronmaksajien rahat. Tai maksaa “solidaarisuusmaksua” niille maille, jotka ottavat lisää.

Kun katsotaan, mikä taho Suomessa eniten hyötyy tästä invaasiosta, se on aivan selkeästi SPR. SPR myös johti MAVA2-hanketta Suomessa. SPR tekee sopimuksia vokkien perustamisesta, ja onpa SPR ollut allekirjoittajana ainakin yhdessä häätöpaperissa, jossa se ei millään tavalla ollut vuokranantajan asemassa.

SPR uusi logo

Joka ikinen euro, jonka valtio eli veronmaksajat maksavat tästä toiminnasta SPR:lle, pitäisi laittaa seurantaan ja katsoa, mihin se päätyy. SPR voi olla, näennäisestä hyväntekeväisyyskuorestaan huolimatta, erittäin raadollinen bisnes, jonka tarkoitus on tuottaa rahaa – itselleen.

SPR tulot

Vuonna 2010 Punainen Risti keräsi puoli miljardia dollaria katastrofiapua Haitin jälleenrakennukseen. Sillä hinnalla se rakensi kuusi pientä rakennusta, jotka kärsivät jo nyt kosteusvaurioista.

Haiti kuusi taloa

MAVA2-suunnitelma: 212.50.147.150/d5web/kokous/20153345-1-1.PDF

Lähde:

mvlehti.net/2015/11/09/suomessa-aloitettiin-matujen-laajamittaiseen-vastaanottoon-tahtaava-hanke-jo-2013/

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish what people are sending to me.