Kuka onkaan syyllinen vihapuheeseen ja kansankiihotukseen?

Viime vuonna Ylen tuottamassa A-teema ohjelmassa pohdittiin ratkaisuja ”vihalle” ja sen synnyttämälle ”vihapuheelle”, ja sen suhtautumista sananvapauden rajoihin. Äimisteltiin jopa sitä, että pitäisikö ”vihapuhe” lisätä lakiin käsitteenä?Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen halua tulevaisuudessa tuntuvia sakkorangaistuksia, ääritapauksessa vankeuttakin, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.1

Painostuskampanja kansallismieliä vastaan kovenee, monikulttuurisen ihanteen saavuttamiseksi tai syventämiseksi Suomessa. 

Vihapuhujat kuriin ja vaikka vankilaan!

A-teemaan osallistuneen Yrjö Timosen mukaan vihapuhe tulisi lisätä lakiin käsitteeksi, mutta Matti Nissinen ei sitä kannata, sillä rikoslaissa ei ole kuulemma aukkoja. Kuitenkin Nissisen mukaan ihmisarvon loukkaamisesta pitäisi säätää vakavammat rangaistukset.

Yle uutisten mukaan Yrjö Timonen oli joutunut vihavyöryn kohteeksi sen jälkeen, kun hänen tyttärensä, ihmisoikeustaistelijanakin tunnettu Hanna Ruax kuoli tulipalossa Yhdysvalloissa joulukuussa 2016.

Ohimennen huomioitakoon muutamia kohtia Aamulehden kirjoituksesta Ruaxiin liittyen.

Aamulehti muiden muassa kirjoittaa:

Hanna on se, joka organisoi syksyllä äärioikeiston vastaisen mielenilmauksen.

Hanna Ruax halusi tehdä jotain, kun syyskuussa suomalaismies kuoli jouduttuaan pahoinpidellyksi äärioikeistolaisen tilaisuuden yhteydessä Helsingin Elielinaukiolla.2

Tässäkin tapauksessa valtamedia edustaja valehtelee. Nimittäin mainitun suomalaismiehen kuolema ei ole todistettu aiheutuneen pahoinpitelystä, vaan aivan tästä riippumattomista syistä. Sitä paitsi nimenomainen suomalaismies hyökkäsi itse sylkien (siis biologisin asein) rauhallisia kansallismielisiä tilaisuuden pitäjiä vastaan.

Palataksemme A-teeman aiheeseen Yrjö Timosella on tavoitteena saada vihapuhe, keskustelupalstat ja sosiaalisen median alustojen ylläpitäjät kuriin lainsäädännöllä. Hänen tahtonsa on, että jokaisella sivustolla olisi tunnistettava palvelujen tarjoaja, omistaja tai vastaava päätoimittaja.

Mutta miksi Timonen, kuten myös Nissinen eivät murehdi poliittisen eliitin, virkakoneiston ja valtamedian harjoittamasta petturuudesta ja halveksivasta vihasta Suomea ja suomalaisia kohtaan? Siksi, että he kuuluvat itse tähän globalistien joukkoon.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on tyytymätön rangaistustasoon. Hän haluaa jatkossa kovempia rangaistuksia esimerkiksi rasistisesta vihapuheesta.

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan halutaan jatkossa tuntuvia sakkorangaistuksia, ääritapauksissa vankeuttakin.

 

Mistä ”vihapuhe” johtuu?

Valtavirtamedian tuottamat A-teeman kaltaiset lässytysohjelmat ovat tarkoitettu vain, ja ainoastaan suomalaisten manipuloimiseksi, kuten myös poliittisen mafian (siis maan poliittisen johdon) agendan edistämiseksi.

A-teemaan osallistujat halusivat, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan saataisiin jatkossa kovien sakkorangaistuksien piiriin, ja ääritapauksissa niistä voitaisiin langettaa jopa vankeuttakin.

Toisaalta todettiin, että perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset takaavat samaan aikaan suojan sekä sananvapaudelle että kunnianloukkausta ja syrjintää vastaan. A-teemaan osallistujat halusivat vaalia sananvapautta, jota ei kuitenkaan toteutettaisi vaikenemalla vihasta.

Mutta nyt pyrimme vastaamaan siihen, mistä niin kutsuttu vihapuhe voisi johtua?

Ensinnäkin ”vihapuhe” ilmaisua propagandanaan käyttää poliittinen koneisto ja sitä tukeva valtavirtainen media. Vihapuhe termi toimii vallanpitäjien lyömäaseena, niitä ryhmiä vastaan, jotka eivät esimerkiksi hyväksy Suomen luovuttamista sekasortoiseen monikulttuurisuuteen.

Mikäli Suomesta vielä löytyy sellaisia ryhmiä ja ihmisiä, jotka nousevat vastustamaan virallisen Suomen harjoittamaa järjestäytyneen yhteiskunnan romuttamista globalisaatiolla ja pakolaisvyörytyksellä, ei globalisaation vastustaminen ole vihapuhetta, vaan verbaalista toimintaa sortovallan torjumiseksi.

Nykyisin kylläkin halutaan pakolaisvyörytyksen kritisoiminen ujuttaa vihapuheen piikkiin, jolloin lainvoimaiset aseet ovat oppositiota vastaan valmiina. Tällainen arvostelemisen tarve kumpuaa oikeuden mukaisuudesta ja moraalisesta velvollisuudesta. Tällainen toiminta ei siis ole vihapuhetta.

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuva ihmisten haukkumisen ja uhkaamisen varjolla ei voida puhua yleisestä vihapuheesta, ja sen tiimoilta on liioiteltua säätää kovempia rangaistuksia. Tällaiset parjaamiset ja uhkailut ovat pelkästään yksityisiä kunnian loukkauksia ja uhkailua, ei yleistävää vihapuhetta.

On myös todettava, että esimerkiksi somessa voi nykyisin näkyä etnisen taustan perusteella tapahtuvaa loukkaavaa kielen käyttöä, joka on oire poliittisen mafian, valtamedian ja virkakoneiston harjoittamasta henkisestä väkivallasta suomalaisia kohtaan. Luonnollisesti katkeruus kasvaa, kun maahantunkeutujat korotetaan parempaan asemaan kuin kantasuomalaiset. Vihapuhe, jos niin voidaan sanoa, syntyy valtiovallan sortotoimista kansaa kohtaan.

Katkeruuden hillitsemiseksi ratkaisuna on yhteiskunnallisen ja taloudellisen itsenäisyyden palauttaminen, kuten myös pakolaisten palauttaminen, eikä lainsäädännön kiristäminen tai kansallismielisten vainoaminen.

 

Miksi ”vihapuhe” on aina esillä valtamedioissa?

Vihapuheen esillä olemiseen valtavirtamedioissa vaikuttaa selvästi jäljempänä esitetyt syyt:

Ensinnäkin ”vihapuhe” ilmaisua propagandanaan käyttää poliittinen koneisto ja sitä tukeva valtavirtainen media. Vihapuhe termi toimii vallanpitäjien lyömäaseena, niitä ryhmiä vastaan, jotka eivät esimerkiksi hyväksy Suomen luovuttamista sekasortoiseen monikulttuurisuuteen. Tässä oli yksi syy siihen, että ”vihapuhe” on jatkuvasti kuultavissa valtamedioissa.

Luonnollisesti, jos Yrjö Timonen on saanut sellaisia viestejä, joissa Timosta kehotetaan hirttäytymään ja hehkutetaan Hanna-tyttären saaneen ansionsa mukaan, ovat viestit kerrassaan tuomittavia, mutta tämän kaltaisilla yksityisillä tapauksilla ei tarvitse yleistäen ratsastaa kaikkien kansallismielisten ihmisten kimppuun.

Timonen puhuu nimimerkeistä, jotka olisivat loukkaavan puheen takana. Mistä hän voi tietää ketkä tahot ovat roskaviestien taustalla? Niitä ovat voineet yhtälailla lähettää jopa suvaitsevaiset, anarkistit ja muut vihervasemmistolaiset, saadakseen mustamaalattua isänmaallisia piirejä.

Verorahoin kustannettavan Ylen, ja sen toimittaman A-teeman tarkoituksena ei suinkaan ollut ojentaa auttavaa kättään niille, jotka ovat saaneet ”tuhmia” viestejä, vaan A-teeman tavoitteena oli syyllistää kaikki isänmaalliset ja kansallismieliset tahot, jotta globalistien monikulttuurisuus ihanne voisi toteutua Suomessa täydellä teholla.

Lisäksi Yle, kuten myös MTV, ja yleensä valtavirtamedia kokonaisuudessaan tahtoo toteutuvan Uuden maailmanjärjestyksen  (UMJ; NWO) agendan, johon sisältyy rajaton kansainvälisten rahoituslaitosten sekä ylikansallisten sijoittajien hegemonia, joka romuttaisi viimeisetkin jäänteet kansallisvaltioista.

 

Globalistien ja joukkotiedotuksen harjoittamaa vihapuhetta sekä rasismia

A-teemassa esiintyneen valtakunnansyyttäjän Matti Nissisen pitäisi paremminkin olla huolissaan pakolaistulvan myötä lisääntyneestä rikollisuudesta Suomessa. Erikoisesti pakolaisinvaasio on kartuttanut raiskaustilastoja.

Kuinka on M. Nissinen? Olisiko syytä koventaa rangaistuksia esimerkiksi raiskauksista? Vähentäisikö rangaistusten koveneminen ”vihapuhetta” ihmisten huomatessa, että saavathan nuo raiskauksiin syyllistyneet, jopa maahanmuuttajat, nykyisin kovempia rangaistuksia seksuaalirikoksista.

Todellisuudessa Suomen vallanpitäjät ja sitä pönkittävä valtamedia harjoittaa jatkuvaa vihapuhetta ja syrjintää maataan sekä suomalaisia vastaan. Ennen muuta globalistien viha kohdistuu niitä suomalaisia vastaan, jotka eivät hyväksy loputonta muukalaisvirtaa maahan, sillä maahanmuuttajista osa on vielä paperittomia eli laittomia tulijoita.

Kansainvälisten globalistien lakeijoina toimivat vallanpitäjät ovat Suomessa kehittäneet kulttuurin, joka antaa oikeuden keskustella Suomen yhteiskunnallisista epäkohdista vain poliittiselle koneistolle, viranhaltioille ja tietysti valtamedialle. Jos muut siihen sotkeutuvat, joutuvat he monikulttuurisen virkakoneiston inkvisiittorin tuomittavaksi.

Suomen kansalla on todellakin syytä vihaan ja katkeruuteen, sillä vallanpitäjät ovat syyllistyneet veriseen vihamielisyyteen ja rasismiin juuri suomalaisia kohtaan.

Valtamediat hyökkäävät jatkuvasti kaikkea sitä vastaan, joka edustaa isänmaallisuutta ja kansallismielisyyttä. Eikö tällainen valtamedian toiminta ole kiihotusta kansanryhmää vastaan? Samaan syyllistyvät myös vallanpitäjät.

 

Esimerkkejä globalistien ja valtamedian harjoittamasta vihapuheesta ja rasismista

Esimerkiksi juutalaisen Bonnier-suvun omistama MTV33 vääristeli tökerösti äärivasemmiston hyökkäyksestä kansallissosialistiselle marssille joulukuussa vuonna 2016. MTV3 väitti, että ”Poliisi tarvitsi voimakeinoja uusnatsien mielenosoituksessa – uusnatsien kulkueesta hyökättiin oman kulkueen kimppuun”.4 Tämän kaltainen harvinaisen alhainen mustamaalausyritys, voidaan luokitella jo vihapuheeksi ja rasismiksi.

Todellisuudessa marssijoiden kimppuun oli hyökännyt äärivasemmistolainen (kuten oheisella videolla näkyy) Jari Laine, jolloin valtamedia päätti vääristellä, että Laine olisi ”uusnatsi”.

[youtube www.youtube.com/watch?v=tON6Usmn8dw?feature=oembed%5D

Jari Tervon Yle-blogin mielikuvitukselliset kirjoitukset täyttävät myös vihapuheen ja rasismin tunnusmerkit. Esimerkiksi kirjoituksessaan Valkoinen roskaväki. Tervo syöksee kidastaan rikinkatkuista vihaa niitä suomalaisia kohtaan, jotka vastustavat valtamedian ja vallanpitäjien vaatimuksia hyväksyä paperittomat eli laittomat ”pakolaiset” Suomeen ehdoitta.5

Suomi on jakautumassa yhä jyrkemmin rutiköyhiin ja toisaalta ökyrikkaaseen väestöön. Katkeruudelta on varmaan vaikea välttyä sateisessa leipäjonossa, kun samalla maahanmuuttajille kustannetaan yltäkylläisen ylläpito. Eikö tämä silloin muodosta irvikuvan Suomesta tasavaltana ja sen demokraattisista arvoista, minkä sallii mieluummin maailman syleilyn, omien kansalaistensa hyvinvoinnin kustannuksella. Tämä edustaa samalla mitä räikeintä suomalaisvihaa, ja täyttää siten kiihotuksen kansanryhmää vastaan.

Suomen lähihistoriaa viitaten vallanpitäjät eivät ole vain syyllistynee vihapuheeseen, vaan suoranaiseen kansanmurhaan.

Vuosina 1990–1993 järjestettiin lama, jolla Suomen talous, kulttuuri, poliittinen ilmapiiri syöstiin perikatoon. Esko Ahon hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Siten pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituen piikkiin. Tämän järjestetyn laman uhreiksi syöstiin noin 65 000 yrittäjää, joista itsemurhaan päätyi 14 500 ihmistä. Silloinen Suomen poliittinen johto syyllistyi kansanmurhaan! Tämä oli niin kutsutun Koiviston konklaavin saavutus.

Tarvitseeko ihmetellä, jos suomalaiset tuntevat oikeutettua katkeruutta ja esittävät tuohtumuksensa vallanpitäjille.

Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että nämä päätökset eivät tarkoita markasta luopumista, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä – vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.7

Myös Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi oli täysin laiton teko.

Suomen maanpetturihallitus salli USA:n sotajoukkojen kutsua itsensä miehittämään Suomen maaperää ja liittymään isäntämaasopimukseen. Isäntämaasopimusta (Memorandum of Understanding) esitellään Suomen säädöskokoelmassa valtiosopimuksena, jota ei ole hyväksytty eduskunnassa. Suomi on liittynyt täysin Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman riveihin. Näin toimiessaan Suomen poliittinen johto on hankkiutumassa Venäjän viholliseksi, kun sitä vastoin meidän tulisi harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa itänaapurin kanssa.

Eikö yllä esitetyt esimerkit edusta mitä suurinta vihamielisyyttä ja halveksuntaa maataan ja kansalaisiaan kohtaan.

Tarvitseeko ihmetellä, jos suomalaiset tuntevat oikeutettua katkeruutta ja esittävät tuohtumuksensa vallanpitäjille.

Lähde:

magneettimedia.com/kuka-onkaan-syyllinen-vihapuheeseen-ja-kansankiihotukseen/

About Ahmed Demir

Turkish businessman born and living in Turkey all time. I do not write in this site. I only publish what people are sending to me.